Oho: Liigan pudotuspeleissä muhii erikoinen mahdollisuus: Toinen finalisti saattaa saada todella pitkän lepotauon!

Helsingissä 12.-13.4. järjestettävät muodostelmaluistelun MM-kisat muuttavat Kärppien ja HIFK:n välisen välieräsarjan otteluohjelmaa.
Kärpät isännöi ottelusarjan avauskamppailua Oulussa keskiviikkona 3. huhtikuuta ja toinen osaottelu on Helsingissä perjantaina 5. huhtikuuta.
Kolmas ottelu Oulussa aikaistuu kolmella päivällä ja siirtyy pelattavaksi jo lauantaina 6. huhtikuuta.
Myös ottelusarjan neljännen ja mahdollisen viidennen ottelun ajankohdat aikaistuvat: neljäs ottelu pelataan Helsingissä maanantaina 8.4. ja viides peli Oulussa perjantaina 12.4.
Tiukan ottelutahdin myötä toinen tämän kevään Liiga-finalisti saattaa ratketa jo siinä vaiheessa, kun toisessa välieräparissa kohtaavat Tappara ja HPK ovat ehtineet pelata vasta ensimmäiset kaksi ottelua.
Lisäksi HIFK:n tai Kärppien edetessä sarjasta suoraan neljässä ottelussa jatkoon, on tämän jälkeen edessä myös melkoinen tauko ennen kuin finaalit alkavat: peräti 12 päivää.
Liigan finaalisarjan ensimmäinen osaottelu pelataan tämänhetkisen tiedon mukaan 20.huhtikuuta.
Semifinaalien ohjelma 2019
Keskiviikko 3.4.
18.30 Kärpät – HIFK
Torstai 4.4.
18.30 Tappara – HPK
Perjantai 5.4.
18.30 HIFK – Kärpät
Lauantai 6.4.
17.00 Kärpät – HIFK
17.00 HPK – Tappara
Maanantai 8.4.
18.30 HIFK – Kärpät
Tiistai 9.4.
18.30 Tappara – HPK
Torstai 11.4.
18.30 HPK – Tappara
Perjantai 12.4.
18.30 Kärpät – HIFK (tarvittaessa)
Lauantai 13.4.
17.00 Tappara – HPK (tarvittaessa)
Maanantai 15.4.
18.30 HIFK – Kärpät (tarvittaessa)
18.30 HPK – Tappara (tarvittaessa)
Keskiviikko 17.4.
18.30 Kärpät – HIFK (tarvittaessa)
18.30 Tappara – HPK (tarvittaessa)
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kärpät romahti jälleen – Lauri Marjamäen potkut lähellä?
- Legendaarinen NHL-tappelija tekee paluun kaukaloihin 51-vuotiaana – ”Yhä huippukunnossa”
- Lukko teki kovan ratkaisun Tarmo Reunasen suhteen – IS: Nämä sanat syynä tähtipuolustajan ulosajoon!
- MTV Urheilu: Mikko Manner ei jahtaa Leijonien päävalmentajan pestiä – tässä valmennusuran tämänhetkinen tavoite
- Nyt oli pehmeät kädet! NHL-superlupaus taituroi häikäisevän osuman harjoitusottelussa
- Raimo Helmiselle upea ja harvinainen kunnianosoitus Ruotsissa!
- Jonne Virtanen kuvaili omiensa otteita C Morella: ”Synnytyksen jälkeistä seksiä”
- Lukko-tähti Tarmo Reunanen kiistää rasismin: ”Käyttämäni sanat eivät kuulu jääkiekkokaukaloon tai muuallekaan”
- Liigassa lauottiin rumia? Lukon tähtipuolustaja suihkuun rasistisesta käytöksestä
- Patrik Laineen pelipaikka selvillä? Megalupaus iskettiin heti suomalaisen vierelle
- Jättidiiliä hakeva Colorado Avalanche -tähti yhä ilman jatkosopimusta – heittää nyt suoran piikin seurajohdolle: ”En haluaisi, että…”
- Colorado on kasannut uuden ykkösketjun – Mikko Rantanen saa jännittävän pelikaverin
- The Athletic: Leijonahyökkääjä vapautettiin NHL:ssä – ei läpäissyt kuntotarkastusta
- Mestis-seura nappasi vahvistuksen HIFK:sta!
- Tähän ketjuun Kaapo Kakko asetettiin NHL:ssä!
- NHL-unelma tauolle! IL: Saku Mäenalanen löysi uuden seuran – palaa Eurooppaan
- Jymyhankinta: Kiekko-Espoo vahvistuu Liiga-pistelingolla!
- Auts! Anaheim tarjosi supertähdelleen loukkaavaa jatkosopimusta
- Onko tässä Liiga-kauden älyttömin jäähy? Jukka Rautakorpi hyppäsi melkein jäälle protestina
- Toinen NHL-valmentaja lataa: tämä oli potkut saaneen Mike Babcockin suurin virhe