NHL julkaisi tulevan kesän varausloton todennäköisyydet: Colorado Avalanche suosikki ykköseksi!
Kuva: Ilari Isotalo
NHL:n tulevan kesän varaustilaisuudessa on tarjolla muutamia todellisia tulevaisuuden helmiä, joista Suomen Kaapo Kakko ja USA:n Jack Hughes ovat kaksi kaikkein halutuinta.
Varaustilaisuuden vuorojärjestys lasketaan siten, että kaikki pudotuspelien ulkopuolelle jääneet joukkueet saavat mahdollisuuden ykkösvuoroon, joskin sillä erotuksella, että viimeiseksi sijoittuneen todennäköisyys tähän on suurin.
Tällä hetkellä NHL:n jumbopaikaa pitää hallusaan 56 pistettä kerännyt Ottawa Senators, joskin Los Angeles Kingsillä pisteitä on kasassa vain kaksi enemmän.
Senatorsin voittaessa varausloton kaupungissa ei suinkaan olisi syytä juhlaan, päinvastoin! Joukkue nimittäin luovutti tulevan kesän 1. kierroksen varausvuoronsa aikoinaan Colorado Avalanchelle saadakseen riveihinsä kuluvan kauden siirtotakarajalla Columbukseen kauppaamansa Matt Duchenen.
Näin ollen Duchene-kauppa saattaa lopulta tuoda Avalanchelle todellisen tulevaisuuden megatähden, mikäli joukkue onnistuu voittamaan lotossa edes toisen varaustilaisuuden kahdesta kärkivuorosta.
Tässä vielä painotetun varausloton todennäköisyydet sijaluvun mukaan:
31: 18.5%
30: 13.5%
29: 11.5%
28: 9.5%
27: 8.5%
26: 7.5%
25: 6.5%
24: 6.0%
23: 5.0%
22: 3.5%
21: 3.0%
20: 2.5%
19: 2.0%
18: 1.5%
17: 1.0%
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien pronssijoukkueen hyökkääjäkaksikko loukkaantui NHL:ssä
- Aleksander Barkov: iso uutinen!
- The Athletic: Steven Stamkosista iso paljastus – näihin NHL-seuroihin hän on valmis siirtymään
- Sebastian Aho loisti sankarina NHL:ssä – iski komean voittomaalin
- AL: Tappara aikoo valittaa Rikard Grönborgin rangaistuksesta – toimitusjohtajalta suorat sanat
- Jukurien tyhjennys jatkuu: varakapteeni lähtee – uusi seura selvisi nopeasti!
- IL: HIFK värväsi Kiekko-Espoon hyökkääjän riveihinsä!
- Liigan kurinpito jyrähti: Rikard Grönborgille toimitsijakieltoa ja Tapparalle sakot!
- Jukurien tehopuolustaja lähtee – tässä uusi seura!
- IS: HIFK valmisteli järisyttävää hankintaa Liigassa – rahat eivät riittäneet
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat