Liigayllättäjän leirissä jatkuvasti ennätyksiä – nyt pisti tulikuuma tähti historiankirjat uuteen uskoon
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa sensaatiomaisesti edelleen nelossijaa hallussaan pitävä Lahden Pelicans on ollut eittämättä sarjakauden positiivisin yllättäjä. Joukkue on päässyt runkosarjan loppupuolella taas maagiseen iskuun, kun esimerkiksi kymmenessä edellisessä pelissä se on takonut hävyttömät 50 maalia.
Tehtyjen osumien keskiarvo 5,0 on tietysti huikean kova kymmenen ottelun otannalla. Joukkueen kannalta iloinen asia on se, ettei viimeistely ole ollut yksin Juhamatti Aaltosen, Hynek Zohornan tai Jesse Saarisen harteilla, vaan pakistokin on ottanut roolia.
Tällä kaudella tehot 17+30=47 tehnyt pakki Oliwer Kaski kirjoitti keskiviikkona Pelicans-historiaa vanhassa kotihallissaan HIFK:n vieraana.
Helsingissä syntynyt kauden 17. maali on Pelicans-nutussa enemmän kuin kellään muulla puolustajalla koskaan yhden sesongin aikana. Joukkuekin jatkoi liitoa lyömällä isännät numeroin 6-3.
Ennätykset paukkuvat jälleen:
Oliwer Kaski rikkoi eilen Pelicans-puolustajien yhden kauden maaliennätyksen! Kasassa on nyt ilmiömäiset 17 häkkiä ja 47 pistettä.
Helppoa ja kivaa, @KaskiOliwer!
#PelicansFi #Liiga
Oliwer Kaski rikkoi eilen Pelicans-puolustajien yhden kauden maaliennätyksen! Kasassa on nyt ilmiömäiset 17 häkkiä ja 47 pistettä.
Helppoa ja kivaa, @KaskiOliwer!
#PelicansFi #Liiga
Piste-ennätys uusiksi:
Saarinen 12+33=45 (43)
Kaski 16+28=44 (16)
Mustonen 8+24=32 (28)
Björninen 11+18=29 (24)
Siikonen 12+11=23 (22)
Vartiainen 11+8=19 (15)
Lahtinen 4+15=19 (4)
Jürgens 5+11=16 (15)
Kivelä 12+2=14 (2)
Toivola 8+5=13 (4)
Huh.

#PelicansFi #Liiga
Saarinen 12+33=45 (43)
Kaski 16+28=44 (16)
Mustonen 8+24=32 (28)
Björninen 11+18=29 (24)
Siikonen 12+11=23 (22)
Vartiainen 11+8=19 (15)
Lahtinen 4+15=19 (4)
Jürgens 5+11=16 (15)
Kivelä 12+2=14 (2)
Toivola 8+5=13 (4)
Huh.
#PelicansFi #Liiga
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”

