Kommentti: Pelicans vei "tän äärirajoille" - äijäkulttuurilla luotiin pohjat, joukkueen kehitys otti valtavan stepin

Maaliskuu 2015 muutti lahtelaisen jääkiekkoilun käsikirjoituksen täysin. Tuolloin Pelicansin peräsimeen tuli joukkueen kotihallin ulkoseinän kuvassa moottorisaha kädessä ja ilman paitaa komeillut Petri Matikainen aisaparinaan Pasi Nurminen. Kevään 2012 hopean jälkeen syvällä taapertaneeseen Pelicansiin luotiin äijäkulttuuri. Sitä lähdettiin luomaan tulisieluisen kaksikon kolmivuotisella sopimuksella. – Toimme Lahteen päivittäistä voitontahtoa ja kulttuuria. Emme halua vain osallistua sarjaan ja katsoa miten käy. Tavoitteiden ja vaadittujen asioiden eteen yritetään oikeasti tehdä töitä, eikä vain puhuta niistä, Matikainen kertoi aikansa päättymisen jälkeen Pelicansin nettisivuilla. Tuo lause kertoi Matikaisen onnistuneesta projektista kaiken. Sen alkuaikoina vastustajat olivat lintuparven kanssa varpaillaan lähinnä typerien taklausten ja erilaisten ylilyöntien takia. Myöhemmin vuosien saatossa äijäkulttuuri oli arjessa mukana jollain tavalla vähemmän. Se oli rungon pohjalla perustekijä, jonka päälle tulivat aivan suunnitellusti myös tulokset. Matikainen näytti, että hän osaa luotsata joukkonsa pudotuspeleihin. Eikä vain pelikieltoihin. Luotsin aikakaudella Pelicans meni jatkoon kolmesti kolmesta. – Tänne on pesiytynyt sellainen tekosyyt pois -meininki. Ollaan saatu aikaiseksi rakenteellisia muutoksia urheilutoimintaan. Olen ihan varma, että ensi vuonna kun Pelicans pelaa, niin tämä nuorten kanssa tehty työ tulee tuottamaan erittäin paljon hyvää. Nuoria on härskisti laitettu kovimpiin paikkoihin kantamaan vastuuta, joten pelaajat ovat paljon tottuneempia isoon rooliin. Matikainen tiesi, mitä puhuu. Olkoonkin, että Pelicans lähti laulukuoroon lauantaina, oli päättynyt kausi taas steppi eteenpäin lahtelaisessa kiekkoilussa. Toistakymmentä yksilöä pelasi nyt uransa parhaan kauden, kun ex-luotsi oli luonut Nurmisen kanssa pohjalle armottomalla työllä pelillisen rungon – äijäkulttuurin. – Niillä (yksilöosaamisella jne.) ei tee oikein mitään, jos pohjalla ei ole tiukkaa joukkuepeliä. Se on ihan sama, jos joku heittää kärkikikan, mutta olemme häviämässä. Se on kivempaa, kun voitamme ja teemme ensin ”kunnon hommat”, Jesse Saarinen sanoi SuomiKiekko-sivuston haastattelussa aiemmin kevättalvella. Kun Pelicans luisteli talven kotipeleissä alkujäille, kuului hallin ämyreistä lavat taakseen jättäneen lahtelaisen Cheekin laulunsanat malliin ”Vien tän äärirajoille”. Tuo lause kertoo joukkueesta paljon. Pelicans jätti illasta toiseen askiin kaiken. Ei tullut aallonpohjia, ei liikaa pelillisesti noloja floppeja, ei typeriä läikkymisiä, koska pelitapa tuli ja tulee selkäytimestä. Joukkue veti runkosarjassa kolmanneksi. Pelicans on uskottava pelote jokaisen vastustajan leirissä. Kausi vedettiin todellakin äärirajoille – pelillisesti ja tuloksellisesti. Vai olisiko joku uskonut runkosarjan kolmossijaan viime syksynä? Pelicansin rakennusprojekti otti vuodessa Ville Niemisen alaisuudessa valtavan stepin. Kolme vuotta kestänyt pelitavan luominen ja vain vuoden ottanut pelaajien pelitapaan asettaminen. Mitä seuraavaksi? Lahtelaisittain olisi toivottavaa, ettei joukkue muutu paljoakaan. Tämän kauden rungolla olisi otollista lähteä syksyllä tavoittelemaan samanlaista menestystä. Ensi kevään pudotuspeleissä kokemuksen merkitystä ei voi liioitella tippaakaan. Sen vuoksi olisi hyvä, ettei kärki muuttuisi. Kävi miten kävi, voittajat ei pelkää hävii, laulaa Cheek Äärirajoille-kappaleessa. Pelicans saattoi ehkä vähän näyttää pelkäämisen merkkejä pudotuspeleissä, mutta se on inhimillistä keski-iältään sarjan nuorimmalle joukkueelle. Voittaja Pelicans on vielä joskus – jos runko säilyy kasassa Matikaisen ja Niemisen sekä taustalla häärineen Nurmisen kiekkokoulun käyneiden pelaajien sekä oivien, tällä kaudella debytoineiden hankintojen johdolla. Neljä vuotta kehittymistä kuulostaa pitkältä, mutta ainakin nyt joukkue on raiteillaan kohti jättimenestystä. Neljän kevään pudotuspeliputki on pisin lahtelaisessa kiekkohistoriassa koskaan.