Kohta 42-vuotias NHL-legenda vähät välittää valmennuksen lepuutustoiveista: ”Rehellisesti sanottuna siitä on enemmän haittaa”
Useat hyvissä asemissa pudotuspelejä ajatellen olevat NHL-seurat aikovat lepuuttaa avainmiehiään runkosarjan lopulla antaen näille samalla mahdollisuuden ladata akkuja kivenkovia pudotuspelisarjoja silmällä pitäen.
Yksi itsensä hyvään asemaan pelanneista joukkueista on 16 peräkkäisessä ottelussaan pisteitä saalistanut Boston Bruins. Viimeksi tammikuun 20. päivä varsinaisella peliajalla hävinneen joukkueen valmennusjohto onkin ehdottanut huilivuoroja useille tähdilleen, joista parin viikon päästä 42 vuotta täyttävä konkaripuolustaja Zdeno Charalle kuulostaa kaikkea muuta kuin innostuneelta ajatuksesta.
– Vihaan ajatusta huilivuoroista. Haluan pelata kaikki pelit, sillä se on työtäni. Pelien jättäminen välistä pudotuspelien alla olisi pahinta, mitä voisin itselleni tehdä, mies täräyttää The Athleticin haastattelussa.
– Pudotuspeleissä hyppäät mukaan aivan eri vauhtiin ja tunnetilaan. Jos pidän 10 päivää taukoa, tarvitsen 2-3 peliä päästäkseni takaisin rytmiin. Työni on pitää itseni kunnossa ja tehdä aina parhaani ilman ylimääräisiä vapaita. Kokeilin sitä kerran ja rehellisesti sanottuna siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä, Chara murahtaa.
Huilivuorot kelpaavat sen sijaan Bruinsin tähtihyökkääjä Brad Marchandille, joka kannattaa mahdollisuutta kerätä ylimääräistä energiaa tosipelejä varten.
– Peli NHL:ssä on nykyään paljon nopeampaa kuin viisi vuotta sitten, joten tarvitset kaiken mahdollisen energian joka ilta. Lepo on ase tänä päivänä, joten näet yhä useamman pelaajan ottavan mahdollisuuden tullen siitä kaiken hyödyn irti, Marchand kertoo oman mielipiteensä asiaan.
NHL:n runkosarjaa on jäljellä vielä joukkueesta riippuen noin 16 ottelun verran. Runkosarjan viimeinen kierros pelataan 6. huhtikuuta.
LUE MYÖS: Puljujärvi joutui leikkaukseen – syynä ei ollutkaan loukkaantuminen: ”Asialle oli pakko tehdä jotain”
Hyvästi Liiga! IL: TPS-tähti on siirtymässä NHL:ään – ”Kiinnostus on kovaa”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport vuokrasi maalivahdin toisesta Liiga-seurasta
- Leijonien pronssijoukkueen hyökkääjäkaksikko loukkaantui NHL:ssä
- Aleksander Barkov: iso uutinen!
- The Athletic: Steven Stamkosista iso paljastus – näihin NHL-seuroihin hän on valmis siirtymään
- Sebastian Aho loisti sankarina NHL:ssä – iski komean voittomaalin
- AL: Tappara aikoo valittaa Rikard Grönborgin rangaistuksesta – toimitusjohtajalta suorat sanat
- Jukurien tyhjennys jatkuu: varakapteeni lähtee – uusi seura selvisi nopeasti!
- IL: HIFK värväsi Kiekko-Espoon hyökkääjän riveihinsä!
- Liigan kurinpito jyrähti: Rikard Grönborgille toimitsijakieltoa ja Tapparalle sakot!
- Jukurien tehopuolustaja lähtee – tässä uusi seura!
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat