Jättimäinen menetys! NHL-seuran megatähti loukkaantui juuri pudotuspelien kynnyksellä – kärsii aivotärähdyksestä?
NHL:ää tällä kaudella ylivoimaisesti dominoinut Tampa Bay Lightning koki pelottavan takaiskun sunnuntain vastaisen yön 3-6-tappio-ottelussa Washington Capitalsia vastaan.
Joukkueen tähtipuolustaja, viime kaudella koko NHL:n parhaan puolustajan Norris-pystillä palkittu ruotsalaistähti Victor Hedman loukkaantui ottelussa miehen kolautettua leukansa pahannäköisesti maanmies Carl Hagelinin olkapäähän.
28-vuotias Hedman poistui tilanteen jälkeen pukukopin puolelle, eikä palannut otteluun enää myöhemmin. Kyseessä on suurella todennäköisyydellä aivotärähdys, mikä tulisi joukkueenkin kannalta pahimpaan mahdolliseen paikkaan NHL:n pudotuspelien alkaessa vain puolentoista viikon kuluttua.
Tämän kauden 70 pelaamassaan ottelussa 44 (12+42) tehopistettä iskenyt Hedman on kärsinyt myös aiemmin urallaan aivotärähdyksistä, mikä tekee tilanteesta entistä ikävämmän.
Lightningn päävalmentaja Jon Cooperin mukaan Hedmanin tilanne arvioidaan uudelleen myöhemmin, joskaan valmentaja ei ainakaan suoralta kädeltä kiistänyt aivotärähdyksen mahdollisuutta.
59 voittoa tällä kaudella kerännyt Lightning jahtaa runkosarjan lopussa edelleen Detroit Red Wingsin yhden kauden voittoennätystä (62). Joukkueella on pelaamatta vielä neljä runkosarjakamppailua.
Victor Hedman will not return for the 3rd Period and is listed with an upper body injury potentially on this play with Carl Hagelin
LUE MYÖS:
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- Leijonien entinen päävalmentaja on kuollut
- Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
- HS: Tämä on tilanne Niko Huuhtasen Liiga-paluun suhteen
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”