Iso-Britannian maajoukkue nähdään ensi keväänä MM-kisojen A-tasolla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1994.

Keskiviikkona joukkue pääsee testaamaan taitojaan toden teolla, kun Coventryssa vastaan asettuu KHL-seura Dinamo Riika.

– Siitä tulee meille massiivinen testi, mutta pelaajamme odottavat tätä haastetta innolla, Iso-Britannian päävalmentaja Pete Russell toteaa KHL:n englanninkielisillä nettisivuilla ja jatkaa:

– Tosiasia kuitenkin on, että meidän on opittava pelaamaan kovavauhtisia otteiuita, koska sellaisia on edessä myös MM-kisoissa.

Iso-Britannia pelaa Slovakiassa järjestettävissä kisoissa samassa alkulohkossa Suomen kanssa.

Brittien edellinen visiitti MM-kisojen ylimmällä tasolla 25 vuotta sitten päättyi viimeiseen, 12:nteen sijaan.