Liigajumbon jättänyt puolustaja täräyttää: ”Kun joukkue pelaa huonosti, niin…”
Kuva: Juha Tamminen
Lopullisesti hanskat tiskiin tämän kauden osalta heittäneen Ässien tyhjennysmyynnissä Ilvekseen siirtynyt puolustaja Niko Peltola on innoissaan paluustaan jo takavuosiltakin tuttuun seuraan.
28-vuotias Peltola edusti tamperelaisseuraa jo 2010-13.
– Aika on kullannut muistoja, sillä vaikka olimme täällä aiemmin ollessani kahdesti liigakarsinnoissa, on minulla pelkästään hyviä muistoja. Nyt kun olen ollut täällä muutaman päivän, niin on ollut hienoa huomata, että rehellisesti voidaan sanoa organisaation ottaneen askeleita ammattimaisempaan toimintaan, ja se näkyy kaikessa arkisessakin tekemisessä, Peltola kehuu uutta joukkuettaan sen nettisivuilla julkaistussa haastattelussa.
Ässissä koko kausi lähti puolustajan mukaan menemään väärään suuntaan heti alusta alkaen.
– Tietenkin kun joukkue pelaa huonosti, niin siellä on vaikeaa itsekin sutia menemään. Tehopisteitä on tullut itselleni aika vähän (39 ottelussa 0+8), mutta osin syynä siihen on joukkueena vähäiset tehdyt maalit Ässissä. Puolustuspelaaminen on sujunut ihan asiallisesti, ja puolustuspelaamiseeni siellä olenkin ihan tyytyväinen, Peltola kertoo.
Hän kertoo myös erään toisen syyn, jolla saattaa olla vaikutusta tehoihin:
– Ässissä roolini koostui pääsääntöisesti alivoimavastuusta ja peruspelaamisesta. Ylivoimalla en ole pelannut Jyrki Ahon Ässistä lähtemisen jälkeen eli käytännössä vuoteen.
Liigan keskikastissa majailevan Ilveksen ilmapiiri innostaa jo kokenutta puolustajaa.
– Joukkueesta välittyy innostuneisuus, ja itsekin olen todella innossani, kun sain mahdollisuuden palata tänne. Täällä meillä on mahdollisuus pelata ensin itsemme pudotuspeleihin ja vielä keväällä pitkälle, Peltola hehkuttaa.
LUE LISÄÄ: Hanskat tiskiin lopullisesti! Seuraavakin tähti lähti Liigan kriisijoukkueesta – ”Tilanteemme on, mikä on…”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu