Carolina Hurricanes on yltänyt viime aikoina melkoiseen lentoon NHL-jäillä. Joukkue nappasi viime yönä jo viidennen peräkkäisen voittonsa hakemalla pisteet kuuden ottelun voittoputkessa olleelta New York Islandersilta maalein 3-4.

Yksi viime otteluiden käänteentekevistä pelaajista Hurricanesin pudotuspelijahdissa on ollut Oulun Kärpistä täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan siirtynyt hyökkääjä Saku Mäenalanen, joka on nyt pelannut NHL:ssä viisi ottelua tehoin 1+1. Mies avasi maalitilinsä viime yönä hieman onnekkasti viimeistelemällä ottelun avausmaalin kädellään.

24-vuotiaan suomalaistulokkaan panos ei ole jäänyt huomaamatta myöskään Carolinan päävalmentaja Rod Brind’Amourilta, joka hehkuttikin miehen sisääntuloa NHL-kaukaloihin uutistoimisto AP:lle antamassaan haastattelussa.

– Saku pelasi hyvän pelin. Hän on tuonut joukkueelle valtavasti lisäpotkua, päävalmentaja kehui Kärpille viime kaudella tehot 17+29=46 pelaamissaan 59 Liiga-ottelussa takonutta tulokasta.

Säilyykö paikka ylhäällä tällä kertaa?

Jo joulukuun alussa yhden ottelun mittaisen visiitin Carolinan NHL-miehistöön tehnyt Mäenalanen vietti alkukauden farmiseura Charlotte Checkersissä, jossa mies nakutti 31 otteluun tehot 7+7=14. Uudenvuodenpäivänä alkanut toinen stintti ylhäällä vaikuttaa toistaiseksi sen verran lupaavalta, että paikka NHL-joukkueessa saattaa hyvinkin jäädä tällä kertaa pidempiaikaiseksi ratkaisuksi seurajohdolta.

Pitkälti ykkösketjunsa tehojen varassa tällä kaudella ollut Hurricanes on saanut uudesta nelosketjustaan muutenkin varsin hyvän lisän peliinsä. Mäenalanen on pelannut yhdessä Warren Foegelen sekä niin ikään äskettäin farmista noston NHL:ään saaneen Greg McKeggin kanssa. Islandersia vastaan McKeggin paikalla luisteli tällä kaudella vaisusti esiintynyt Victor Rask.

Kolmesti Suomen mestaruutta Kärppien riveissä juhlinut Mäenalanen oli voittamassa Suomelle alle 20-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 2014. Huolimatta turnauksen pistepörssin voitosta mies ei koskaan onnistunut vakuuttamaan miehen vuoden 2013 varaustilaisuuden 5. kierroksella varannutta Nashville Predatorsia.

Täksi kaudeksi Kärpissä kovaa jälkeä tehnyt hyökkääjä saikin valita NHL-seuransa vapaana agenttina. Valinta kohdistui lopulta Hurricanesiin, jossa isoissa rooleissa pelaavat valmiiksi miehelle jo nuorten MM-kultajoukkueesta tutut suomalaishyökkääjät Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen.