Kova arvio: Nuorten Leijonien kultasankari on matkalla NHL:ään – MM-kisat paljastivat suuren vahvuuden
Maalivahti Ukko-Pekka Luukkosella on edessään upea ura ammattilaisena arvioi ex-tähtimaalivahti Fredrik Norrena.
Vasta 19-vuotias Luukkonen teki ihmisiin suuren vaikutuksen vuodenvaihteessa, kun hän nousi jopa Suomen tärkeimmäksi pelaajaksi matkalla MM-kultaan.
Aiemmin kesällä Luukkonen allekirjoitti myös NHL-sopimuksen Buffalo Sabresin kanssa, joten nuorukainen on oikealla polulla. Matkaa kuitenkin riittää vielä taalajäille.
– Ukko-Pekalla on henkistä kovuutta. Hän kestää paineet kovassa paikassa, eli kyllä hänellä on hyvät edellytykset kehittyä NHL-vahdiksi. Mutta hän ei ole vielä läheskään valmis maalivahti fyysisesti ja teknisesti, ex-maalivahti Fredrik Norrena kommentoi NHL.comin/fi:n haastattelussa.
Norrena muistutti myös, että Luukkonen on iso maalivahti, jolla ottaa oman aikansa, ennen kuin hän oppii sataprosenttisesti hallitsemaan liikkeitään ja tekniikkaansa – toisin kuin pienemmillä maalivahdeilla.
– Jos Ukko-Pekka jaksaa harjoitella laadukkaasti ja suhtautua intohimoisesti peleihin sekä välttää loukkaantumiset, niin hänellä on todella hyvä mahdollisuus nousta NHL-vahdiksi. Suomessa on paljon lahjakkaita nuoria maalivahteja, jotka enemmin tai myöhemmin lyövät itsensä läpi NHL:ssä, Norrena arvioi.
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä