Jokerit aloitti kolmen kotiottelun viikkonsa maanantaina häviämällä Neftehimik Nizhnekamskille 1-2. KHL:n runkosarjan loppusuora jatkuu helsinkiläisten osalta jo keskiviikkona, kun aina vaarallinen itäisen konferenssin suurseura ja hallitseva KHL-mestari Ak Bars Kazan saapuu Ilmalaan.

Kazan taistelee tiukasti oman divisioonansa kakkossijasta Metallurg Magnitogorskin kanssa.

– Kazan on aina yksi KHL:n laadukkaimmista ja parhaiten valmennetuista joukkueista. Suurimmat tähdet suomalaisnäkökulmasta loistavat tämän kauden joukkueesta poissaolollaan, mutta vastus on Jokereille äärimmäisen vaarallinen, sanoo ottelun Viasatilla selostava Tero Kainulainen.

Kainulaisen mukaan Kazanin suuruus perustuu pitkälti päävalmentajaan, kokeneeseen Zinetula Biljaletdinoviin.

– Hän ei ole ns. perinteinen venäläinen valmentaja, joka räyhää joka virheen jälkeen pää punaisena, vaan on Erkka Westerlundin tavoin keskittynyt paljon pelin ja yksilön kehittämiseen. Hän on hakenut kokemusta myös Pohjois-Amerikasta. Kaikki tämä on johtanut siihen, että hänellä on niin paljon prenikoita palkintokaapissaan, Kainulainen sanoo kolme KHL-mestaruutta päävalmentajana voittaneesta luotsista.

Biljaletdinov valittiin viime kaudella myös KHL:n kauden parhaaksi valmentajaksi.

Jokerit sai viime otteluunsa kokoonpanoonsa takaisin tärkeän Marko Anttilan, joka pelaa nyt siis toisen ottelunsa pitkän loukkaantumisjakson päätteeksi.

– Toinen ottelu on varmasti Anttilalle helpompi. Hän on sielupelaaja, jota joukkue tarvitsee, kun kevään tärkeät pelit lähenevät. Nicklas Jensenin ja Sakari Mannisen panos tulee jälleen olemaan valtavan tärkeässä roolissa, sillä hyökkäystehoja tarvitaan tiukasti puolustavaa Kazania vastaan, Kainulainen arvioi.

Jokerit-Ak Bars Kazan nähdään Viasat Jääkiekko -kanavalla ja Viaplay-palvelussa keskiviikkona kello 18 alkaen.