Älytöntä! KS: Liigafanit tekivät karua jälkeä tuhoamalla hallia – ”He vielä netissä kehuivat tekemisillään”

Kuva: Ilari Isotalo
Kouvolan Sanomat kirjoitti maanantaina todella ikävistä asioista. Aviisin mukaan lauantaisen KooKoo-Lukko-pelin aikana vierasjoukkueen epävirallinen faniryhmä sotki katsomossa paikkoja ja onnistui tuhoamaan parikymmentä penkkiä käyttökelvottomiksi. Pelin jälkeen joukko vapaaehtoisia KooKoon kannattajia oli mukana siivoamassa vierailijoiden jälkiä.
Kouvolalaisjoukkueen toimitusjohtaja Sakari Välimaa kertoi alkuperäisessä jutussa, että katsomon penkkejä oli saatu tuhoutumaan hyppimällä.
– Rikottuja penkkejä on pari lyhyttä rivillistä. Ne oli kiinnitetty betoniin metalliputkilla ja ovat nyt entisiä, toimitusjohtaja jatkoi tuhoista.
Halli on kaupungin omistuksessa. Lukko sentään osoitti pelisilmää täysin lapsellisesti toimineiden fanien pelleilyistä huolimatta.
– En tiedä minkä verran penkkirivien uusiminen tulee maksamaan. Rauman Lukko on luvannut viedä asiaa eteenpäin.
- Vierailijat olivat silpunneet myös katsomossa kannustamiseen tarkoitetut paukuttimet postimerkin kokoiseksi silpuksi. Ja he vielä netissä kehuivat tekemisillään.
Raumam Boja -ryhmä oli lisännyt Facebookiin päivityksen, jossa se jostain ihmeen syystä ikään kuin kehui toimiaan. Poistetussa päivityksessä oli kuva rikotuista penkeistä tekstillä ”Emme luovuta koskaan!”.
Lukolta itse ottelu sujui todella hienosti, kun se kaatoi isännät peräti numeroin 6-1.
Alkuperäisen uutisen sekä Facebook-päivityksen kuvineen näet täältä.
EDIT klo 10.40. Jutun kuva vaihettu.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Hurja huhu: Tämä joukkue yritti hankkia Kirill Kaprizovin juuri kauden alla
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Toimittaja: NHL-tähti ollut tyytymätön seuraansa siitä lähtien, kun hänet varattiin
- Leijonat-hyökkääjä jatkaa uraansa neljän vuoden tauon jälkeen – siirtyy II-divisioonaan!
- Kisa: osallistu arvontaan ja voit voittaa itsellesi NHL26-pelin!
- IS: Jokereita uhkaa mojova rangaistus
- Näkökulma: HIFK:sta on tullut surkeiden sopimusten loppusijoituspaikka
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Olli Jokinen latasi suoraa tekstiä: ”Kaikkien tässä täytyy peiliin katsoa”
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Jonne Virtanen: tässä on ensi kauden työpaikka!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- HIFK teki emämunauksen! HS: Huippunimi tarjosi itseään seuralle – ”Yksi parhaista”
- Joakim Kemell passitettiin AHL:ään – faneilta täystyrmäys: ”Olen kyllästynyt tähän”
- IL: Useat seurat kiinnostuneita suomalaisvalmentajasta – mukana useampi Liiga-joukkue