Vai oli Jesperi Kotkaniemen varaaminen NHL:ään virhe? GM lyttäsi epäilijät huimasti – ”Ihanteellinen valinta”
Muistatko, minkälaisia reaktioita NHL:ään juhannuksena kolmantena Montreal Canadiensin toimesta varatun Jesperi Kotkaniemen nappaaminen sai aikaan?
Jos et muista, niin voit verestää muistia esimerkiksi tällä ja tällä jutulla.
Kuluvalla kaudella 27 kamppailussa tehot 3+9=12 latonut ja kokonaisvaltaisilla otteillaan ihastuttanut suomalaislupaus on sittemmin hiljentänyt epäilijät. Habsin GM, ex-pelaaja Marc Bergevin antoi varsin maukkaan piikin epäilijöiden suuntaan.
– Kotkaniemi oli meille ihanteellinen valinta. Jos eteen tulee paljon potentiaalia omaava nuori sentteri, hänet on varattava. Emme voineet ohittaa sitä tilaisuutta, Bergevin latasi NHL.com/fi-sivuston mukaan.
Myös joukkuekaverit ovat mielissään suomalaisen panoksesta. Alle 18-vuotiaiden kaksinkertainen MM-mitalisti on kehittynyt peli peliltä heti debyyttikaudellaan.
– Meihin on tehnyt vaikutuksen se, miten Jesperi on kehittynyt ottelu ottelulta ja parantanut peliään, vaikka on vasta 18-vuotias. Joskus se voi olla kaikkein vaikeinta. Hän oli tosi hyvä jo harjoitusleirillä, mutta on noussut sen jälkeen tärkeäksi osaksi joukkuettamme, Canadiens-pelaaja Brendan Gallagher suitsutti, ja jatkoi:
– Jesperi on osoittanut, että hän pystyy oppimaan virheistään, eikä hän tee samaa virhettä kahdesti. On lupaavaa nähdä tuollaista nuoren pelaajan kohdalla, sillä se antaa merkkejä hänen potentiaalistaan ja siitä, miten hyvä hänestä voi vielä tulla.
Kotkaniemi on näyttänyt sen, ettei hän arastele ”likaistakaan” peliä.
– Jesperi ei pelkää. Luulen, että hän on nauttinut kaikesta tästä. Hän on joutunut pariin kahakkaankin, mutta on tullut niistä pois nauraen. Hän nauttii pelin siitäkin puolesta. Se on tärkeä juttu, jos haluaa menestyä tässä liigassa, Gallagher ylisti.
– Pitää olla valmis kamppailemaan ja menemään tiukkoihin paikkoihin. Hän on iskenyt osumansa yleensä ihan maalin läheltä.
Kotkaniemen osalta kausi on ollut siinäkin mielessä maaginen, että alkukaudesta hänen pelipaikkansa NHL:ssä ei suinkaan ollut kiveen hakattu. Paluu Ässiin ei kuitenkaan lopulta ollut tarpeellinen taalajäiden tähtiin murtautuneen pelaajan kohdalla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä