Tulihan se sieltä! Nuorille Leijonille rutiinivoitto MM-jäillä – maalihanat aukesivat useammalla pelaajalla
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue avasi pistetilinsä ikäluokan MM-kisoissa Kanadassa varhain perjantaiaamuna. Nuoret Leijonat kampesi hienosti tämän turnauksen A-sarjaan nousseen Kazakstanin nurin selvästi luvuin 5-0.
Suomalaisittain tietysti suurimmat ilonaiheet olivat pakolliset kolme pinnaa sekä se, että jokaisesta maalista vastasi eri pelaaja.
Nuorten Leijonien tehokkain oli kaksi osumaa alustanut Pelicansin Jesse Ylönen. Maalin mieheen kiskaisivat Kärppien Aleksi Heponiemi, TPS:n Kaapo Kakko, loppuvuonna pääasiassa LeKissä pelannut HPK:n Otto Latvala, Penn State Universityn Aarne Talvitie (kuvassa) ja Ilveksen Samuli Vainionpää.
UMassin Filip Lindberg venyi pikkumustan eteen 12 kertaa, Kazakstanin virkaveli Demid Jeremejev puolestaan torjui huimat 51 kutia.
Nuorten Leijonien osalta helpotusta myös jollain tavalla tuo se, että sarjapaikka ensi vuoden kisoihin sai käytännössä sinettinsä – jos se nyt koskaan on edes kysymysmerkkien alla ollut. Kazakstan ei ennakko-odotusten mukaan voita alkulohkossa peliäkään.
Toisaalta alle 20-vuotiaiden MM-jäillä on koettu lähimenneisyydessä todella kovia sydämenlyöntejä, kun Suomi ajautui vuoden 2017 kisoissa katastrofaalisesti karsintaotteluihin.
Nuoret Leijonat kohtaa alkulohkossa vielä Slovakian ja Yhdysvallat.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia