Huh! Ollaanko NHL:ssä hereillä? Suomalaislupaus komeissa liekeissä – tehopisteitä kuin liukuhihnalta
NY Islandersiin juhannuksena 2016 neljännellä kierroksella numerolla 120 varatun Otto Koivulan panos AHL-joukkue Bridgeport Sound Tigersin paidassa oli viikonloppuna todella komea.
NY Islandersin farmilauma urakoi viikonloppuna peräti kolme peliä, joista jokaisesta irtosi komea voitto. Parikymppinen suomalaislaituri jäi vielä viikonvaihteen ensimmäisessä kamppailussa pisteittä, mutta Springfield Thunderbirdsiä vastaan hyökkääjä onnistui komeasti.
Koivula syötti 4-3-voittoon päättyneessä kamppailussa joukkueensa 3-3-maalin ja vastasi päätöserässä voitto-osumasta.
Komeaa oli Ilves-kasvatin tekeminen myös päivää myöhemmin käydyssä Hartford Wolf Pack -ottelussa. Viikonlopun avauspelissä samaa joukkuetta vastaan pisteittä jäänyt Koivula iski nyt tehot 1+1 vastaten 2-1-johtomaalista ja syöttäen 3-2-jatkoaikarysän.
Suomalaislupaus on nakuttanut 31 AHL-ottelussa tehot 9+12=21. Plusmiinussaldo on peräti 14 astetta lämpöisellä.
NHL-debyyttiään odottelevan Koivulan (kuvassa NY Islandersin paidassa syyskuisessa harjoitusottelussa) edustaman joukkueen kausi jatkuu vuoden 2019 puolella Rochester Americansia vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden