Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue saattaa vahvistua MM-kilpailuihin NHL-pelaajalla. Arvostettu urheilusivusto The Athletic kertoo, että Nuorten Leijonien takalinjoilla saatetaan nähdä Chicago Blackhawksin puolustaja Henri Jokiharju. Vasta 19-vuotias puolustaja pelasi alkukaudesta suuria minuutteja, mutta viime aikoina hänen vastuunsa on pienentynyt. Tästä syystä MM-kisamatka on hyvinkin mahdollinen. – Tätä on vaikea kommentoida, mutta emme ole puhuneet asiasta. Olen yhä sitä mieltä, että pelaan mahdollisesti siellä, Jokiharju kertoi lehdelle. Tamperelaisen Kooveen kasvatti murtautui tällä kaudella kaikkien yllätykseksi NHL:ään. Hän on pelannut taalajäillä 28 ottelua, joissa hän on saalistanut kymmenen (0+10) tehopistettä. Jokiharjun lisäksi Nuorten Leijonien MM-joukkue voi mahdollisesti vahvistua Eeli Tolvasella sekä Kristian Vesalaisella. Asiaan ei ole saatu vielä vahvistusta.

LUE MYÖS: