Predators-tähti hyllytettiin: Fanit vaativat Eeli Tolvasta tilalle – NHL-toimittaja antoi tylyn vastauksen
Nashville Predatorsin hyökkääjä Kevin Fiala pelasi sunnuntain vastaisena yönä ottelun, jonka hän varmasti haluaa unohtaa.
Fiala ei saanut Los Angeles Kings -kamppailussa mitään aikaan, joten Predators-luotsi Peter Laviolette päätti hyllyttää hyökkääjätaiturin toisen erän alussa. 22-vuotias sveitsiläinen pääsi vielä kolmannessa erässä kerran kaukaloon, mutta se jäikin hänen viimeiseksi hetkeksi jäällä. Lopulta nuorukaiselle kirjattiin peliaikaa vaatimattomat kuusi minuuttia ja 41 sekuntia.
Viime kaudella komeat 23 maalia ja 48 tehopistettä summanneen Fialan kausi on lähtenyt surkeasti liikkeelle, kun 20 ottelun jälkeen kasassa on vain kaksi maalia ja yhdeksän pinnaa.
Osa faneista on alkanut jo vaatimaan Fialan lähettämistä farmiin ja suomalaishyökkääjä Eeli Tolvasen nostamista hänen tilalleen NHL:n puolelle. NHL.comin Predatorsin hovitoimittaja Robby Stanley ei kuitenkaan näe tätä oikeana ratkaisuna.
– Ei. Fialan heikot otteet eivät tee Tolvasesta maagisesti valmista pelaajaa NHL:ään, Stanley vastasi, kun häneltä kysyttiin Fialan korvaamisesta Tolvasella.
– Ja kyllä, Tolvanen ei ole vielä valmis. Se ei ole edes lähelläkään, Stanley jatkoi vielä aiheesta.
Tolvanen pyssytti sunnuntain vastaisena yönä maalin AHL:ssä, mutta siitä huolimatta 19-vuotiaan suomalaisen tehot eivät vielä päätä huimaa. Hän on tehnyt 19 ottelussa vain neljä maalia ja kirjannut 11 tehopistettä. Tolvasen tehotilasto on tällä hetkellä hyvin vaatimaton -8.
Alla Predators-fanien reaktioita Fialan otteisiin:
I’m absolutely not surprised Fiala got benched last night and loving it, send him down
"Get Tolvanen on a plane and tell Fiala to pack his bags." - Laviolette after tonight's game, probably
I don't think it's time to throw the book out on Fiala. He's got a lot of talent, but somehow it's just not clicking for him right now.
Gotta wonder what the team can do to get him ignited.
Gotta wonder what the team can do to get him ignited.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt