Mitä ihmettä? Olympiavoittajan mitali myynnissä nettihuutokaupassa – ”Jouduin ongelmiin”
Olympiavoittaja Martin Procházkan Naganosta 1998 voittama kultamitali on tshekkijulkaisu iSport.cz:n mukaan myynnissä nettihuutokaupassa.
Procházka kertoo ettei tiedä miten asia on päässyt tapahtumaan. Hän myöntää myyneensä mitalinsa rahapulassa reilu vuosi sitten ystävälleen, muttei tiedä palkinnon sen jälkeisiä vaiheita.
– Hän sanoi tuolloin säilyttävänsä sen (mitalin) omissa kokoelmissaan. Jouduin ongelmiin lainattuani suuren summan rahaa ostaessani taloa. Olen maksanut jo suuren osan siitä takaisin, mutta loppuosa on kasvanut korkoa, Procházka kertoo.
Julkaisun mukaan entisen kiekkoilijan velat olisivat noin 18 miljoonaa korunaa (noin 700 000 euroa).
Ex-hyökkääjä voitti peliurallaan olympiakullan lisäksi neljä maailmanmestaruutta. Hän pelasi myös 32 NHL-ottelua Toronto Maple Leafsin ja Atlanta Thrashersin (nykyinen Winnipeg Jets) paidassa.
Nykyään Procházka toimii päävalmentajana Tshekin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavassa HC Risutyssa.
LUE MYÖS:
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?