Mikko Rantanen ja Patrik Laine kalpenevat? NHL-joukkue tekee huikeita asioita – samaa nähty aiemmin kahdesti!
Osataan maaleja latoa muuallakin, vaikka NHL:n pistepörssin kärjessä keikkuva Mikko Rantanen (10+28=38) ja maalipörssin ykkönen Patrik Laine (19) ovatkin häkellyttäneet illasta toiseen. Tyynenmeren divisioonan kärkijoukkue Calgary Flames on nimittäin äitynyt viime aikoina huimaan vireeseen.
Joukkueen maalintekovoima on ollut viime peleissä kovaa valuuttaa.
Viidestä edellisestä pelistä neljä voittanut Calgary on ensinnäkin painanut näissä mittelöissä 23 maalia, ja tuo oli viiden ottelun kuntopuntarissa maantaiaamun jälkeen yksi parhaimmista lukemista.
Joukkue nöyryytti viime viikolla mm. Lainetta, kun se painoi sekä Winnipeg Jetsiä että Vegas Golden Knightsia vastaan avauserissä peräti viisi maalia.
Viime yönä joukkue jatkoi taas käsittämätöntä liekehdintää ryöpyttämällä Arizona Coyotesia lukemin 6-1. Suomen aikaa myöhään sunnuntai-iltana pelatussa ottelussa ratkaisuksi jäi lopulta alivoimapelaaminen Calgaryn ladottua miesvajaalla peräti kolme häkkiä.
Joukkueen seurahistoriassa, Atlanta Flames mukaan luettuna, vastaavaa on nähty aiemmin vain kahdesti. Colorado Avalanche oli ottavana osapuolena päästäen kolmen alivoimamaalia lokakuussa 1997 ja St. Louis Blues maaliskuussa 1991.
Three shorthanded goals in one game in @NHLFlames / Atlanta franchise history:
Oct. 17, 1997 vs. COL
Mar. 9, 1991 at STL
Nov. 25, 2018 at ARI
#CGYvsARI #NHLStats: atnhl.com/2DWQOJ9
Oct. 17, 1997 vs. COL
Mar. 9, 1991 at STL
Nov. 25, 2018 at ARI
#CGYvsARI #NHLStats: atnhl.com/2DWQOJ9
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
