Lähes 600 NHL-ottelun konkarilta karua tekstiä KHL:stä ja SKA:n ”suosimisesta” – ”Nauroimme jätkien kanssa tälle”
NHL:ssä 571 ottelua pelannut kanadalaishyökkääjä Teddy Purcell tuskin tiesi mitä tuleman pitää, kun hän siirtyi viime keväällä KHL:ään Avangard Omskin riveihin.
Tällä hetkellä ilman joukkuetta oleva Purcell ei muistele aikaansa Venäjällä kovinkaan lämmöllä. Hänen mukaansa sarjassa on selvää suosimista yhtä tiettyä joukkuetta kohtaan.
– Mielestäni sarja on keskittynyt yhteen joukkueeseen. Pelasimme Pietarin SKA:ta vastaan ja hävisimme lukemin 2-3, mutta pelasimme siinä ottelussa ainakin 15 kertaa alivoimalla. Nauroimme jätkien kanssa vaihtopenkillä tälle. Tuomarit käyttäytyivät oudosti. Esimerkiksi, kun tuli pitkä kiekko. Me pysähdyimme ja sitten SKA:n pelaaja vain luistelee kiekon perään, ja yhtäkkiä tuomarin käsi vain tipahtaa alas ja peli jatkuu, Purcell valitteli venäläislehti Championatin mukaan.
Purcellin kausi päättyi pettymykseen, kun Omsk putosi ensimmäisellä kierroksella Salavat Julajev Ufalle. 33-vuotias hyökkääjä ei kuitenkaan voinut uskoa, mitä sen jälkeen tapahtui.
– Vietimme täydet kaksi päivää ”päämajassamme” – se paikka oli kuin vankila. Emme saaneet poistua Omskista pudotuspelien jälkeen vaikka kausi oli jo päättynyt. Mitä hemmettiä? Loppujen lopuksi en kertonut kellekään, kun poistuin sieltä. Pyysin kuskiamme vain jättämään minut lentokentälle ja sanoin hänelle: ”Hyvästi. En palaa tänne enää koskaan.”
Omskin sijainti Siperiassa osoittautui isoksi ongelmaksi muun muassa Kaliforniassa, Floridassa ja Edmontonissa pelanneelle kiekkotähdelle.
– Tietenkään en asunut Moskovassa tai Pietarissa – ne ovat aivan erilaisia paikkoja. Mutta aivan keskellä Siperiaa asuminen… Unohdin jo melkein minkälaista on käydä keskusteluja ja kommunikoida normaalisti. Puhuin ihmisille aivan kuin koiralleni: ”Teddy on nälkäinen” ja niin edelleen, Purcell valaisi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä