Video: Kovia kokeneen liigapakin naama oiottiin huimalla operaatiolla – ”Aika kovaa kidutusta”
Jukurien puolustaja Ville Hyvärinen on hänen kasvojensa ruhjeiden perusteella kokenut lähimenneisyydessä kovia. Mikkeliläisjoukkue julkaisi Pontti-blogissa videon siitä, kuinka pakin osumaa ottanut nenä laitettiin kuntoon.
Nenä otti videon perusteella osumaa mailasta, jonka takia Hyvärinen viiletti kaukalossa kokovisiirin turvin.
Operaatioon menneen Hyvärisen nenään laitettiin ensiksi puudutustikut, joka ei ollut pakin mielestä mitenkään erityisen kivan tuntuista.
– Ikävin osuus pitäisi olla takana. Puudutuspuikkojen työntäminen ei tuntunut hirveän kivalle.
Tikkujen asettelun jälkeen edessä oli nenän suoristaminen siihen tarkoitetulla välineellä. Videon perusteella toimenpide onnistui.
– Puolitoista tuntia aika kovaa kidutusta, mutta henkiin jäätiin yhtä kokemusta rikkaampana, profiililtaan peruspakki veisteli videolla.
KalPan kasvatti ja alle 18-vuotiaiden MM-pronssimitalisti on pelannut Liigassa yhteensä 135 ottelua tehoin 4+8=12. Joukkueen apukapteenin pistetili on vielä tämän syksyn osalta avaamatta sarjassa, jossa Jukurit keikkuu pirteästi kahdeksantena.
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä