Liiga: KooKoon kotivoitolle kova kerroin Lukkoa vastaan – tuplakerroin uusille pelaajille!
Kuva: Ilari Isotalo
KooKoo-Lukko
Keskiviikkona 10.10 klo 18.30
Liiga
Liigassa pelataan jälleen keskiviikkona. KooKoo ja Lukko pyrkivät nappaamaan elintärkeitä pisteitä keskinäisessä ottelussaan.
KooKoon on onnistuttava kotonaan
KooKoo aloitti kauden lupaavasti mutta viimeisestä kuudesta ottelusta kasassa on vain kaksi voittoa. Joukkue on valahtanut edelliskausilta tutuille sijoilla ja on nyt Liigassa sijalla 12.
Malte Strömwall on joukkueensa parhaimmistoa kuudella maalillaan ja miehittää myös koko Liigan pistepörssin kärkipaikkaa. KooKoo on tehnyt eniten maaleja koko Liigassa mutta samalla myös päästänyt maaleja eniten. 41 päästettyä maalia kymmenen ottelun jälkeen on aivan liikaa jotta joukkue voisi tavoitella pudotuspelipaikkaa. Tuomas Tuokkolalla on täysi työ tiivistää puolustusta, edellisessä ottelussa Jukurit mätti viisi osumaa KooKoon verkkoon.
Lukon kausi alkoi vaikeasti tappioputkella. Nyt joukkue on saanut hieman juonen päästä kiinni ja viimeisestä kuudesta ottelusta voittanut kolmesti. Sijoitus on vielä tosieksi viimeinen, mutta joukkueen materiaalilla on mahdollista nousta ylöspäin.
Lukko on tehnyt toiseksi vähiten maaleja Liigassa, ja kun samalla oman pään pelaaminen ei ole ollut tasapainossa, on maaliero -11. Janne Keränen ja Arttu Ilomäki ovat onnistuneet kummatkin neljästi maalinteossa, mutta tehoja pitäisi löytyä myös muulta joukkueelta. Pekka Virta on tiukan paikan edessä joukkueen peräsimessä.
KooKoon mahdollisuus hyvään kauteen piilee kotipeleissä. Sen on oltava ilkeä ja tehokas kotikaukalossaan ja otettava sieltä niin paljon pisteitä kun mahdollista. Joukkue tekee paljon maaleja mutta puolustusta on pystyttävä tiivistämään. Lukon kaudesta on odotettavissa vaikea, joukkueen sisällä ei ole ketään joka pystyisi ottamaan joukkueensa reppuselkään. KooKoo nappaa voiton kolmen tappion päätteeksi.
Tuplaa voittosi näin:
1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ.
2. Avaa ilmainen pelitili
3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin
4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta
Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: KooKoo voittaa – kerroin 3.30 (normaalisti 2.15)
Jos KooKoo voittaa, voitat 20€ vedolla 66€ voiton.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Näin Mikael Granlund reagoi joukkuekaverinsa saamaan jättitarjoukseen
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä