Pitkän uran tehnyt NHL-valmentaja uuden haasteen äärellä – taistelee eturauhassyöpää vastaan
NHL:ssä kaksi vuosikymmentä valmentanut Mike Keenan on joutunut uuden haasteen eteen. Hän on sairastunut eturauhassyöpään.
Keenan leikattiin viime viikolla Torontossa ja on saanut sädehoitoa sen jälkeen. Valmentajakonkarilla on muukin tavoite kuin selviytyä.
– Yritän rakentaa tietoisuutta ja taistella sitä stigmaa vastaan, joka usein liitetään eturauhassyöpään. Minut diagnosoitiin aikaisin vuosittaisten PSA-testien ansiosta, joiden tarkoitus on tunnistaa tämän tyyliset syövät vuosittaisessa tarkastuksessani, Keenan kertoo TSN:n haastattelussa.
Keenan valmensi NHL:ssä vuosina 1984-2009. Hän tuli tunnetuksi värikkäänä persoonana, joka ei viihtynyt kauaa samassa työpaikassa. Stanley Cupin hän voitti New York Rangersissa keväällä 1994. Kuvaavasti se oli ainut kausi, jonka Keenan valmensi Rangersissa.
Kaudeksi 2013-14 Keenan siirtyi KHL:ään Metallurg Magnitogorskiin. Hän valmensi joukkueen Gagarin Cupin mestaruuteen. Viime kaudella Keenan valmensi Kunlun Red Starsia ennen kuin sai potkut kiinalaisseuran puikoista.
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä