NHL-konkarin luistelu hämmästyttää – nuori supertähti ihmetteli: ”Pakko saada hänen harjoitusohjelmansa”
Toronto Maple Leafsin kokeneeseen kaartiin kuuluva Patrick Marleau täytti juuri harjoitusleirin alun kunniaksi 39 vuotta. Sitä ei kuitenkaan huomaa hänen luistelussaan.
Kokeneen kanadalaishyökkääjän työ luistimilla on niin hämmästyttävää, että Auston Matthews ei voi kuin ihmetellä.
– Minun täytyy saada hänen harjoitusohjelmansa. Ihan kuin hän ei edes hengästyisi ja mikään ei häiritse häntä. Hän on 39-vuotias, hän lentää kentällä ja hän vaikuttaa tulevan vain nopeammaksi, Matthews taivastelee Toronto Sunille.
Marleaulta ei ole jäänyt tällä vuosikymmenellä yhtään runkosarjan ottelua välistä, joka lisää vain hämmästystä. Pelaajan itsensä mukaan syynä ovat geenit, pahojen loukkaantumisten välttäminen sekä plyometriset harjoiteet, joilla parannetaan kimmoisuutta.
– Olen aina ollut hyvä luistelemaan, joten kesäiset harjoitteet, plyometriset harjoitteet ja muut vastaavat, auttavat.
Mikäli Marleau jatkaa tuttuun tapaansa, lentämällä 82 runkosarjan ottelun halki, hänestä tulee viidenneksi eniten NHL-otteluita pelannut pelaaja. Kanadalaisen edellä olisivat enää Ron Francis, Jaromir Jagr, Mark Messier ja Gordie Howe.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!