SuomiKiekon järjestämässä Facebook-kyselyssä selvitettiin sivuston lukijoiden kantaa siihen, että mikä joukkue kruunataan Suomen mestariksi kauden päätyttyä.

Kaikista eniten ääniä sai hallitsevana mestarina kauteen lähtevä Oulun Kärpät. Äänensä antaneista peräti 130 uskoo Pojan jäävän pohjoiseen.

Suurimmat haastajat jäivät kauas taakse, mutta kolme selkeää vaihtoehtoa nousi pinnalle. Toiseksi eniten ääniä sai HIFK, 57 ääntä. TPS sai vain kuusi ääntä vähemmän, eikä Tapparakaan jäänyt kauas 48 äänen potillaan.

Kaikista vähiten uskottiin Liigaan hiljattain nousseisiin seuroihin. Sport, KooKoo ja Jukurit saivat yhteensä vain kahdeksan ääntä.