Liiga: HIFK ryöpyttää KooKoon puolustusta – voitolle upea tuplakerroin tiedossa.
Kuva: Juha Tamminen
HIFK-KooKoo
Keskiviikkona 26.9 klo 18.30
Liiga
Liigassa pelataan keskiviikkona neljän ottelun kierros. Helsingin IFK pyrkii kotonaan jatkamaan voittoputkessa Kouvolan KooKoota vastaan.
KooKoon puolustus vuotaa
HIFK lähtee otteluun KooKoota vastaan viiden ottelun voittoputkessa. Kauden alku on lähtenyt liikkeelle hyvin, tosin maalinteon tehokkuudessa on ollut parannettavaa. Viime ottelussa HPK:ta vastaan padot aukesivat, kun IFK nappasi makean 6-2-voiton. Kotijoukkueen peli on ollut tasapainoisen näköistä heti avausottelusta lähtien. Joukkue puolustaa tiiviistä ja ei päästä vastustajaa helposti vaarallisiin maalintekopaikkoihin. Neljään otteluun HIFK on päästänyt vain kahdeksan osumaa, joka on vähiten Liigassa. KooKoo pelaa eriskummallista alkukautta. Joukkue on tehnyt eniten maaleja alkukaudella, huimat 21 osumaa. Samalla se on myös päästänyt eniten osumia omaan maaliinsa, 23 maalia. Kotonaan joukkue pystyy pelaamaan voitoista illasta toiseen, mutta alkukaudesta vieraspeleissä oma pää on soinut liian paljon. Kahdessa vieraspelissä joukkue on päästänyt 15 osumaa. Malte Strömwall johtaa Liigan pistepörssiä tehoilla 4+4. Tuulennopea ruotasalainen tuntuu olevan jatkosopimuksen arvoinen. Juha-Pekka Haataja on myös edelleen mies paikallaan joukkueen hyökkäyksessä. Puolustuspään pitävyys on joukkueen suurin huolenaihe, kausi on pitkä ja raskas ja etenkin vieraspeleissä on hankaluuksia luvassa. HIFK pääsee herkullisesta asemasta hakemaan jatkoa voittoputkelleen. KooKoon puolustus ei ole vakuuttanut missään vaiheessa, joten punanutut ottanevat komennon kotikaukalossaan alusta alkaen. HPK-ottelussa HIFK paukutti useamman maalin heti avauserään. Tuplaa voittosi näin: 1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ. 2. Avaa ilmainen pelitili 3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin 4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: HIFK -1 – kerroin 2.52 (normaalisti 1.76) Jos HIFK voittaa yli yhdellä maalilla, voitat 20€ vedolla 50,40€ voiton.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa