Kaukalokohu sittenkin turha? KalPan toimitusjohtaja: ”Paikanpäällä jokainen näkee mikä on todellinen tilanne”

KalPan remontoitu kotihalli on aiheuttanut närää. Vierasfanien katsomon eteen on ilmestynyt näköeste, joka peittää taakseen osan kaukalosta.
– Olen nähnyt ne pari Twitter-kuvaa, jotka on käyty seinän vierestä nappaamassa. Kuvat ovat aika tarkoitushakuisia ja katsomossa on paljon hyviä paikkoja, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman sanoo Leijonat.comin haastattelussa.
Vierasfanien vähäisen määrän takia näköesteellä on ylipäätään harvoin mahdollisuutta olla haitaksi. Silloinkin asiat ovat ratkaistavissa.
– Normaalisti meillä on vierasfaneja seitsemän tai kahdeksan kertaa kaudessa. Yleensä se tarkoittaa yhtä bussia, eli noin viittäkymmentä paikkaa, ja se paikkamäärä löytyy helposti niin, ettei kenelläkään ole näköestettä, KalPan toimitusjohtaja kertoo.
– Faniryhmissä on se hyvä puoli, että me kommunikoimme puolin ja toisin. Pystymme silloin viestittämään heille, miten asia kannattaa ratkaista.
Näköesteestä on todennäköisesti haittaa vain, kun halli on loppuunmyyty. Siinä ei kuitenkaan ole Saksmanin mielestä mitään uutta.
– En voi sanoa, että ennenkään kaikilla olisi ollut esteetön näköyhteys, jos halli on loppuunmyyty. Ihmisiä on monissa riveissä kaiteiden takana ja muuta. Mutta aika pienenä pidän sitä ongelmaa, Saksman sanoo.
– Paikanpäällä jokainen näkee, mikä on todellinen tilanne katsomon osalta. Katveen pystyy kyllä löytämään, mutta on paljon paikkoja, joista molemmat maalit näkee.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!