Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue päätti matkansa Hlinka-Gretzky Cupissa mainiosti myöhään perjantai-iltana Suomen aikaa, kun Sveitsi kaatui numeroin 8-2.

Pikkuleijonien turnaus ei ollut mennyt aiemmin tuloksellisesti hyvin, sillä joukkue kohtasi Sveitsin jumbofinaalissa. Viimeiseksi Suomi ei kuitenkaan suostunut jäämään, vaan marssi alusta saakka vakuuttavalla kohti voittoa.

Pikkuleijonien todellisina pistenikkareina ottelussa toimivat Jukureiden Henri Nikkanen ja Tapparan Patrik Puistola. Kakkosketjun hyökkääjät iskivät yhteensä peräti 11 tehopistettä, kun Nikkasen saldoksi muodostui tehot 2+4 ja Puistolan 3+2.

Suomi hävisi turnauksessa Venäjälle, Yhdysvalloille sekä Tshekille, joten Sveitsi-voitto jäi turnauksen ainoaksi.