Oho! Entinen Liiga-tähti tekee uuden aluevaltauksen – aloittaa TPS:n pelaajatarkkailijana
Kuva: Juha Tamminen
Komean ja mittavan pelaajauransa viime kevääseen päättänyt Tomi Kallio on päättänyt aloittaa uran uusien haasteiden parissa.
HC TPS tiedottaa verkkosivuillaan, että joukkueen entinen kapteeni on aloittanut seurassa pelaajatarkkailijana 1. elokuuta. Kallion työtehtäviin kuuluu pelaajien tarkkailu ympäri Eurooppaa.
– On mahtavaa jatkaa jääkiekon parissa ja nimenomaan rakkaan seuran tulevaisuutta rakentamalla. Tällainen ajatus oli joskus uran aikana mielessä, mutta nyt tästä tuli oikeasti konkretiaa, Kallio iloitsee TPS:n verkkosivuilla.
– Uskon, että kontakteistani ja tietotaidostani on HC TPS:lle lisäarvoa, kun pelaajaprofiileja haetaan ja selvitetään tulevaisuutta ajatellen. Kyllä tässä innostuneella fiiliksellä palataan jääkiekkoympyröihin, Kallio jatkaa.
HC TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki näkee, että Kalliosta on tulevaisuudessakin paljon hyötyä seuralle. Ystävykset ovat vaihtaneet näkemyksiään viime vuosina tiuhaan.
– Hienoa saada ”Tomppa” mukaan remmiin! Hänellä on valtava kokemus niin Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja ylipäätään kansainvälisestä jääkiekosta. Olemme viimeisen kolmen vuoden aikana jutelleet paljon jääkiekosta sekä erilaisista pelaajatyypeistä ja ajatuksemme kohtaavat erinomaisesti. Yhteistyön aloittaminen oli helppo ratkaisu, Niittymäki taustoittaa.
Lähde: HC TPS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- Viikon pommi NHL:ssä – Juuse Saros paljasti IS:lle kulissien hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!