Liigasta ja NHL:stä tutulta tähtipelurilta suora ilmoitus: Lopettaa maajoukkueuransa – taustalla arvostettava syy
Kuva: Juha Tamminen
Muun muassa NHL:stä, KHL:stä ja Liigasta tuttu maalivahti Alexander Salak ilmoitti tiistaina, että hänen uransa Tshekin maajoukkueessa on ohi.
TPS:ää kausilla 2007-08 ja 2008-09 edustaneen tähtivahdin päätöksen taustalta löytyy arvostettava syy: hän haluaa antaa lisää aikaa perheelleen.
– En halua pelata Tshekin maajoukkueessa enää. Minulla on neljä lasta – ymmärrän kuinka nopeasti aika vain viilettää. Olemme kaikki kaudet vain hotelleissa, lentokoneissa ja MM-kisat vievät ison osan kaudesta. Olen jo siinä iässä, että aion levätä jatkossa kotona perheeni kanssa. Minulla on ollut mahdollisuuksia pelata maajoukkueessa ja pelasin myös olympialaisissa. Nyt se aika on mennyt ohi, Salak paljasti venäläislehti Championatille.
31-vuotias tshekkivahti on edustanut maataan kolmissa MM-kisoissa ja yksissä olympialaisissa. Hänen viimeisestä maajoukkue-esiintymistään on jo kolme vuotta.
Lokomotiv Jaroslavia edustava Salak pelasi viime kaudella 37 ottelua torjuntaprosentilla 91,7.
LUE MYÖS:
- Loukkaantuneesta NHL-supertähdestä surkea uutinen – olympialaiset vaarassa?
- Kimmo Timonen listasi uransa parhaat pakkiparit – kahdelle suomalaiselle erityismaininta
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- TPS:lle rajua kritiikkiä – Elmo Aittolalta suorat sanat: ”Täysin väärässä sarjassa”
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”
- Juuso Pärssinen: surkea uutinen
- Pisteetön putki poikki – Jesse Puljujärveltä huippuilta!
- Jonne Virtaselta suorat sanat sarjamalliuudistuksesta: ”Ollaan keksitty tekosyitä”
- HIFK-leirissä iloitaan Jokerien paluusta Liigaan – Olli Jokinen: ”Kyllä niitä pelejä odotetaan”
- NHL-tähti loukkaantui ja syötti perään maalin – nyt tipahti hirveä uutinen
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Juuso Pärssisen seuraava seura selvisi – fanit kiehuvat somessa
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Jokerit: iso uutinen!
- SS: Kärpät tekemässä ryöstön Kuopiosta – kiinnitti KalPan kulttihyökkääjän
- HIFK-kaksikko loukkaantui – ulkona kokoonpanosta