Maanantaina suomalaisessa mediassa lähti leviämään tieto, jossa jääkiekkoilija Lauri Monosen kerrottiin siirtyneen autuammille pelikentille. Hän oli kuollessaan 68-vuotias.

Pitkäaikainen pelikaveri ja ystävä Veli-Pekka Ketola yritti auttaa muiden entisten pelaajien kanssa, mutta apu oli jo ulottumattomissa. Mies on mennyt, muistot jäivät.

Ja ne muistot tulvivat Ketolan puheesta.

– On pelaajia, jotka 1–1-tilanteissa ovat ohittavinaan vastustajan ja sen jälkeen tulevinaan lujaa maalinedustalle. Sitten on sellaisia pelaajia kuin ”Late”, joka hirveällä prosentilla teki sekä ensin että viimeksi mainitun asian. Laten virtuoosimaisuus ja arvaamattomuus olivat ne syyt, miksi hänen takiaan kuljettiin ympäri Suomea jäähalleihin lippuluukun kautta, Ketola hehkutti Ilta-Sanomien haastattelussa.

Monosen uran lakipisteeksi osoittautui käynti NHL:n kilpailijaliiga WHA:ssa pelanneessa Phoenix Roadrunnersissa. Hän pelasi kahden kauden aikana 142 ottelua ja teki tehot 36+50=86.

– Late olisi parhaimmillaan mahtunut pelaamaan melkein mihin joukkueeseen tahansa maailmassa. Ja sen ajan Suomessa me lahjakkaimmatkin pelaajat olimme koko lailla sellaista käsittelemätöntä raakapuuta, jota ei ollut nykyisen huippu-urheilun näkökulmasta loppuun hiottu.