CHL-ennakko: Kärppien supervitja hyökkää Ranskan mestarin kimppuun – selkäsauna luvassa?
Kärpät aloittaa perjantaina CHL-taipaleensa kun vastaan asettuu tuore Ranskan mestari Rouen Dragons.
Vierasjoukkueen aliarvioiminen ei tule kyseeseen, sillä Rouenista löytyy rutkasti kansaivälistä kiekkotaustaa. Puolustusta johtavat Pohjois-Amerikasta saapuneet Mathieu Brodeur ja Mathieu Roy, joilta löytyy yhteenlaskettuna yli 700 ottelun AHL-kokemus.
Yhtenä mielenkiintoisena nimenä nostettakoon myös esiin täksi kaudeksi Ranskaan siirtynyt suomalaispakki Atte Mäkinen, joka kiekkoili viime kaudella Rauman Lukossa. 23-vuotiaan Mäkisen vyöltä löytyy myös Suomen mestaruus Tapparan riveistä vuodelta 2016.
Hyökkäyksen kärkeä edustavat kauden 2017-18 Ranskan liigan pörssikärjessä roikkuneet Marc-Andre Thinel, Loïc Lampérier ja Nicolas Deschamps sekä päättyneellä kaudella Liigassakin kiekkoilleet Juha Koivisto ja Michel Miklik.
Maalissa nähtäneen pudotuspeleissä huimia otteita esittänyt slovenialaisvahti Matija Pintaric.
Kärpät lähtee kamppailuun varsin tutuin viisikoin, jota johtaa ykkösketjussa pelaavat Niklas Lasu, Ville Leskinen ja Jasper Lindsten.
Suurin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin kolmosketjussa pelaavaan supervitjaan, jossa operoivat Rasmus Kupari, Aleksi Heponiemi ja Mika Pyörälä. Näistä jälkimmäinen huilasi viime viikon torstaina pelatun Sport-ottelun, mutta Kuparia ja Heponiemiä tämä ei hidastanut pätkääkään.
Etenkin 18-vuotias Kupari oli varustettu mielettömällä itseluottamuksella ja nuorukainen tuntui tekevän jäällä mitä tahtoo. Tehot 0+3 tuntuivat vähäiseltä saldolta siihen nähden, mitä Kupari onnistui luomaan Kärppien 6-2 -voittoon päättyneessä ottelussa.
Mikäli Kärppien viljelemä lennokas pelitapa jatkuu perjantaina pelattavassa CHL-kamppailussa, tulee ranskalaisorkesteri saamaan elämänsä selkäsaunan.
Oululaisten maalilla aloittaa Jussi Rynnäs. Varavahtina toimii puolestaan Justus Annunen Veini Vehviläisen ollessa sairaana.
Arvio:
Kärpät nappaa pisteet voitoin 5-1.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”