Sensaatiohopeaa valmentanut haluaa takaisin NHL:ään – tällä kertaa valmentajana: ”Kaikilla on tavoitteita”
Saksan maajoukkueen historialliseen olympiahopeaan helmikuussa luotsannut Marco Sturm halusi pelaajana päästä NHL:ään. Lopulta hän pääsi ja pelasi kuuden eri seuran riveissä yhteensä 938 ottelua kunnioitettavin tehoin 242+245=487.
Nyt Sturm on valmentaja, joka yrittää hinata saksalaista jääkiekkoa eteenpäin. Hän kuitenkaan ei peittele haluaan, että olisi joskus NHL:ssä valmentajana.
– Meillä kaikilla on tavoitteita. Minulla oli pelaajana aina tavoite ja mikään ei ole muuttunut valmentajana, Sturm sanoi Pro Hockey Talkin haastattelussa.
– Nyt voin nähdä uudelleen itseni NHL-seurassa, se on todella hauskaa. Olen yhä nuori, minulla on paljon opittavaa. Tavoitteeni on ehkä palata tänne (Yhdysvaltoihin) tulevaisuudessa ja valmentaa joukkuetta.
Tavoite on kova, sillä vain kaksi eurooppalaista valmentajaa on aiemmin pestattu NHL-seuran kärkipaikalle vaihtopenkin taakse: tsekkiläinen Ivan Hlinka ja Alpo Suhonen. Sturmilla on omat epäilyksensä, että miksi näin on.
– Mielestäni se on hieman riskialttiimpaa kuin palkata valmentaja täältä (Pohjois-Amerikasta). Syy voi olla kieli, mutta jokainen GM omaa yhteyksiä ja on työskennellyt jonkun kanssa aiemmin. Useimmat heistä eivät ole valtameren takaa. Jos hankit jonkun eurooppalaisen, mielestäni siinä on isompi riski ja luultavasti siksi he palkkaavat niitä, jotka tuntevat.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura