NHL-joukkue Chicago Blackhawksin viime kevät oli hyvin poikkeuksellinen. Menestysseura jäi pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten kauden 2007-2008.

Joukkueen kapteenilla Jonathan Toewsilla olikin tällä kertaa runsaasti aikaa seurata playoff-kiekkoa tv:stä.

– Tietysti sitä haluaisi aina olla siellä pelaamassa, mutta joskus voi olla hyväkin ottaa vähän etäisyyttä peliin ja tajuta kuinka onnekas on ollut saavutettuaan jo näin paljon menestystä, Toews maalaili NBC Sportsille ja jatkoi:

– Kiekon seuraaminen tänä keväänä sivusta toi paljon motivaatiota ja inspiraatiota ensi kauteen. Sitä haluaa takaisin samalle tasolle kuin aiemminkin. Viime kädessä tavoitteena on kuitenkin päästä pelaamaan pudotuspelejä.

Tänä keväänä 30 vuotta täyttänyt Toews hamuaakin lisää menestystä jo kolmen Stanley Cup-voittonsa rinnalle. Viimeisin mestaruus tuli vuonna 2015.