NHL-sopimuksensa vain kolmen ottelun jälkeen purkanut venäläistaituri avautui kokemuksistaan – ”Se oli kauhea painajainen”
NHL-seura Vegas Golden Knightsin kanssa yhdeksän miljoonan dollarin arvoisen sopimuksensa vain kolmen ottelun jälkeen purkanut venäläistähti Vadim Shipatshev on avautunut Sport-Expressin haastattelussa kokemuksistaan kasinokaupungissa.
KHL:ssä hurjaa jälkeä läpi uransa tehnyt Shipatshev ei kaunistele arvostellessaan sekä joukkuetta että kaupunkia.
– Voit mennä Vegasiin viikoksi lomalle, mutta siellä on mahdotonta asua. Vuokrasimme talon hyvältä alueelta ja missään ei ollut ketään. Tuntui kuin olisi asunut yksin, hyökkääjätähti muisteli ja jatkoi:
– Kerran vein lapset vesipuistoon ja meidän oli käveltävä kasinon läpi. Jouduin peittämään nenäni kädellä, koska siellä oli niin paljon tupakansavua jota en todellakaan halunnut hengittää. Koko kaupungissa ei ole mitään muuta kuin uhkapelaamista.
Hän kertoo myös, ettei saanut valmennusjohdolta kunnollista palautetta pelaamisestaan.
– Olen aina tottunut keskustelemaan valmentajille, mutta tuolla minulle vain sanottiin ”Vadim, olemme tyytyväisiä kaikkeen, kehityt hyvin ja kaikki on kunnossa” ja sitten yhtäkkiä minusta haluttiinkin eroon ja kerrottiin siirron tapahtuvan ehkä huomenna tai kuukauden kuluttua. En todellakaan aikonut jäädä tuhlaamaan aikaani sitä odottaen, Shipatshev lataa.
Venäläinen teki nopeasti ratkaisunsa, purki sopimuksensa ja liittyi Pietarin SKA:n kokoonpanoon tehden 22 KHL:n runkosarjaottelussa tehot 9+16=25 ja 14 pudotuspelissä 4+7=11.
Tulevalla KHL-kaudella Shipatsev pelaa Dynamo Moskovan riveissä. NHL-ura vaikuttaisi olevan kuopattu ja saldoksi jäi kolmesta ottelusta yksi tehty maali.
– Olen yrittänyt unohtaa kaiken, se oli kauhea painajainen, hän toteaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!