Suomalaiskaksikko mukana KHL:n huippusiirtojen listauksessa – Juha Metsolalle sovitetaan isoja saappaita
KHL:ään on ehtinyt siirtyä tänä keväänä useita pelaajia. Yleensä NHL:ään menetetty laatu ollaan pyritty korvaamaan uusilla huippupelaajilla, ja venäläislehti Championat onkin listannut tämän hetken kymmenen suurinta siirtoa.
Huippuhankintojen joukkoon mahtui kaksi suomalaista.
KHL:ssä ja Amurissa kolme viime vuotta torjunut maalivahti Juha Metsola on siirtynyt itäisen konferenssin kärkiseuroihin kuuluvaan Salavat Julajev Ufaan. Entisellä Tappara-vahdilla on takanaan hyvä kausi, joten häneltä odotetaankin hyviä peliesityksiä ensi kaudella.
– Metsolan siirto on erittäin tärkeä asia Ufalle. Seura on ollut viime vuosina epäonninen maalivahtivalinnoissaan, mutta Metsolan pitäisi ratkaista ongelmat, Championat kuvailee listan neljättä henkilöä.
Metsolan jälkeen kolmantena on Jokerit jättänyt Karri Rämö. Olympialaisissakin mukana ollut torjuja siirtyy Helsingistä ex-seuraansa Avangard Omskiin, missä hän pelasi vuodet 2009-2013.
– Karri Rämö saattaa olla ”Haukkojen” kesän päävoitto. Hän tuntee paikalliset olosuhteet, ja on kutsunut Omskia toiseksi kodikseen. Seuran johtoporras uskoo, että Rämö tuo Gagarin Cupin kaupunkiin.
Championat kirjoittaa, että Moskovan Dynamosta on kasvamassa uusi mahtiseura KHL:ään, kun listan kymmenestä nimestä kaksi suuntaa pääkaupunkiseudun joukkueeseen.
10. Magnus Hellberg, Kunlun Red Star -> SKA Pietari
9. Vasily Tokranov, Ak Bars -> SKA Pietari
8. Linden Vey, Zurich Lions -> TsSKA Moskova
7. Klas Dalhbeck, Carolina Hurricanes -> TsSKA Moskova
6. Vadin Shipatsjov, SKA Pietari -> Dynamo Moskova
5. Dmitry Kagarlitski, Severstal -> Dynamo Moskova
4. Juha Metsola, Amur -> Salavat Ufa
3. Karri Rämö, Jokerit -> Omsk
2. Nigel Daws, Barys Astana -> Avtomobilist
1. Stephane da Costa, Servette -> Avtomobilist
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?