Mestis pyristelee irti farmisarjan leimasta – muuttaa kokoonpanosääntöjä: ”Tukee pelaajien kehittymistä”
Mestiksessä nähdään tulevalla kaudella muutoksia kokoonpanosääntöihin. Uusilla säännöillä pyritään palvelemaan nuorten pelaajien kehityspolkua ja saada Mestiksestä entistä houkuttelevampi sarja yleisölle.
– Meidän missiona on tehdä seuroista parempia paikkoja kehittää osaajia suomalaisen ja kansainvälisen jääkiekon huipulle. Meillä on kova halu tehdä Mestiksestä entistä yleisöystävällisempi sarja, jossa sekä seuroilla että itse sarjalla on entistä vahvempi oma identiteetti”, Mestiksen johtaja Olli Aro kommentoi tuoretta päätöstä tiedotteessa.
– Pelaajalla on oltava oikeus oman kehityksen kannalta saada se oma koti. Olemme kuunnelleet päätöstä tehdessä katsojien ja seurojen lisäksi totta kai myös pelaajien toiveita. Tämä päätös tukee ehdottomasti nuorten pelaajien kehittymistä.
Tulevalla kaudella omia sopimuspelaajia pitää runkosarjan alkaessa olla vähintään 15. Liigasta tai KHL:stä saa olla lainapelaajia ottelua kohden viisi. Maalivahteja ei lasketa kiintiöön mukaan.
Mestisseura saa käyttää maksimissaan 15 lainapelaajaa aikavälillä syyskuu-joulukuu. Aikavälillä tammikuu-huhtikuu näitä saa olla 20, joista vähintään 15 pitää olla samoja kuin syksyllä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n