Jokereissa ihastuttanut hyökkääjä avautui KHL-sekoilusta – syytettiin sydänvaivoista: ”Totaalinen kaaos”
Kuva: Juha Tamminen
Jokerien kannattajia vuosikymmenen vaihteessa ihastuttanut ruotsalaishyökkääjä Fredrik Bremberg muisteli Jokerit-aikaansa edeltänyttä KHL-sopimusta, jonka hän allekirjoitti sittemmin kuopatun Atlant Mytishin kanssa.
Kaikki ei mennyt aivan putkeen. Edellisellä kaudella Djurgårdenin riveissä 57 pistettä paukuttanut ruotsalaisseppä joutui hyvin epämiellyttävään tilanteeseen, joka vain paheni loppua kohti.
– Ensin he halusivat tehdä minusta puolustavan sentterin, joka ei ollut minun pelityylini. Sen jälkeen siitä tuli totaalinen kaaos, Bremberg muistelee Expressenille.
– He tekivät kaiken mahdollisen saadakseen minut ulos ja sanoivat, että minulla on sydämen vajaatoiminta. Lopulta olin kuusi viikkoa asunnollani Moskovassa ja vain odotin. Minulta huijattiin rahaa. Ainakaan he eivät löytäneet sydämen vajaatoimintaa. Kyllä, se oli totaalinen kaaos.
Lopulta Bremberg jätti Atlantin ennen kuin KHL-kausi 2009-10 lähti käyntiin. Jokereiden onneksi kävi näin, sillä ruotsalainen osoittautui nappihankinnaksi. Hän muodosti erinomaisen ketjun Esa Pirneksen ja Jukka Hentusen kanssa kauden loppuun asti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!