Carolinan omistaja kaavailee Sebastian Ahosta seuran uutta keulakuvaa: ”Määrittävät, mitä me olemme”
Kaksi viimeistä kautta Carolina Hurricanesissa pelannut Sebastian Aho on noussut joukkueensa tähdistöön. Vasta 20-vuotias Kärpät-kasvatti takoi tänä vuonna Hurricanesissa 65 tehopistettä, joka riitti joukkueen sisäisen pistepörssin voittoon.
Ahon vastuu kasvaa tulevaisuudessa entistä suuremmaksi, sillä hänestä ollaan muovaamassa Hurricanesin uutta keulakuvaa. Seuran uusi omistaja Tom Dundon tiedostaa, ettei Carolina ole NHL:n suosituin tai parhaiten brändätyin joukkue ja haluaa tehdä asiaan muutoksen. Aho voi kehityksen jatkuessa antaa Hurricanesille uudet kasvot, kun seura lähestyy sarjan ylempää keskikastia.
– Luulen, että joukkueen brändi on varmaankin ammattilaisurheilun häntäpäässä, erityisesti NHL:ssä. Kun meidän brändi alkaa kehittymään, pelaajat kuten Sebastian Aho ja Andrei Svechnikov sekä uusi päävalmentaja Rod Brind’Amour määrittävät pian, mitä me olemme. Dundon kertoi Sportsnet:lle.
Dundon on tehnyt Carolinassa lyhyessä ajassa isoja muutoksia. Henkilökuntaa on marssinut ovista sisään ja ulos saranat vavisten, mutta myös pelaajistossa ollaan tehty vaihtoja. Hiljattain se luopui puolustaja Noah Hanifinista ja sai Calgary Flamesista vaihdossa Dougie Hamiltonin.
Paras keino Carolinan markkinarvon lisäämiseen on lopulta pelien voittaminen. Seura ei ole pelannut pudotuspeleissä yhdeksään vuoteen, ja konttaaminen on heijastunut fanimäärien supistumisessa. Aho, Svechnikov ja Brind’Amour edustavat joukkueen uutta valoisaa tulevaisuutta, jotka voivat lähivuosina palauttaa Carolinan takaisin voittajien joukkoon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!