Voi ei! Boston Bruinsin tähtipuolustaja loukkaantui – ”Tämä on meille kova isku”
Boston Bruins ilmoitti eilen verkkosivuillaan, että joukkueen tähtipuolustaja Torey Krug joutuu sivuun tämäniltaisesta ottelusta Tampa Bay Lightningia vastaan.
– Hän on ulkona. Hänen tilannettaan tarkkaillaan, mutta toistaiseksi ei näytä hyvältä, Bostonin päävalmentaja Bruce Cassidy sanoi.
27-vuotias Krug kärsii ilmeisesti alavartalovammasta, jonka hän sai joukkueiden edellisestä kohtaamisesta. Hänen tilalleen nousee New York Rangersista ennen siirtorajaa hankittu Nick Holden, joka on pelannut toistaiseksi vain yhden playoff-ottelun.
– Nick tulee sisään. Hän on tehnyt hyvää työtä. Menetämme valtava pelaajan, joka pystyy tehostamaan hyökkäyspeliämme. Mutta Nick on tehnyt hyvää työtä, joten hän nousee kokoonpanoon, Cassidy jatkoi.
Krug on tehnyt pelaamassaan 11:ssä pudotuspeliottelussa kolme maalia ja yhteensä 12 tehopistettä, jolla hän johtaa NHL:n puolustajien pistepörssiä.
– Tämä on meille kova isku. Krug on pelannut loistavan runkosarjan ja pudotuspelit, joten häntä on todella vaikea korvata. Olemme kauden aikana menettäneet aiemminkin paljon avainpelaajia, jonka jälkeen muut ovat nostaneet tasoaan, Bruins-hyökkääjä David Krejci sanoi.
Bruins on ottelusarjassa 1-3-tappiolla, joten Krugin menettäminen tulee pahimpaan mahdolliseen aikaan. Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran tänään kello 22:05 käynnistyvässä ottelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa