Turnaussurkimus Korealla yhä toivoa: ”Yksi oudoimmista vuosistani”
Etelä-Korea on hävinnyt jääkiekon MM-kisoissa kaikki kuusi otteluaan, mutta unelma sarjapaikan säilyttämisestä joukkueella elää yhä. Korealaiset säilyvät A-sarjassa, jos USA voittaa Norjan varsinaisella peliajalla sunnuntaina ja maanantaina Etelä-Korea voittaa Norjan varsinaisella peliajalla.
Lauantaina korealaiset pelasivat parhaan ottelunsa. Tanska voitti kuitenkin 3-1.
– Ensi kertaa pelasimme vähän rennompina ja peli oli tiukempi. Valitettavasti otimme vain liikaa jäähyjä ja se koitui kohtaloksemme tänäänkin. Muuten pelasimme yksinkertaisemmin ja se auttoi, arvioi Etelä-Koreaa edustava Edmonton Oilersin takavuosien ykkösvaraus Alex Plante Suomikiekolle.
Planten kausi on ollut varsin erikoinen. Helmikuussa hän oli mukana Etelä-Korean olympiajoukkueessa. Pyeongchangissa Etelä-Korea hävisi kaikki pelinsä.
– Vuosi on ollut vuoristorataa. En lähde selittelemään mitään. Yksi oudoimmista vuosistani urallani myös. Olen hyvin iloinen, miten pelasimme tänään Tanskaa vastaan, koska uskoin, että pystymme taistelemaan tänään, Plante sanoi.
Planten mukaan Etelä-Korea pelaa paremmin, kun pitää pelinsä riittävän simppelinä.
– Kanada ja USA ovat Tanskaa parempia joukkueita. Mutta jääkiekossa on aina mahdollisuuksia. Olemme vain pelanneet liian monimutkaisesti ja se on koitunut kohtaloksemme. Olemme saaneet hyviä oppitunteja. Emme tietenkään tulleet tänne vain oppimaan, vaan haluamme menestyä.
Norjan kaataminen olisi tietysti kova haaste. Se olisi eräänlainen korealainen ”ihme jäällä”.
– Meillä on lepopäivä. Tulee mielenkiintoista. Norja on hyvä jääkiekkomaa. Pelasin vuoden Norjassa. Riippuu siitä, miten tulemme peliin, miten he tulevat, ja miten kiekot pomppivat, Plante päätti.
Haastattelu: Otto Palojärvi, Herning
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä