Sveitsin tähtivahti myönsi ajatuksen karkailleen liian kauas: ”Näimme jo näkyjä juhlista”
Sveitsi oli todella lähellä jättiyllätystä eilisessä jääkiekon MM-finaalissa. Sveitsi johti ottelua kahdesti varsinaisella peliajalla, mutta molemmilla kerroilla Ruotsi kipusi tasoihin.
Sveitsi meni johtoon myös rangaistuslaukauskilpailussa, kun joukkueen ensimmäinen laukoja Sven Andrighetto onnistui ohittamaan Ruotsin maalivahdin Anders Nilssonin.
Ruotsin Oliver Ekman-Larsson tasoitti pelin rankkarien kolmannella kierroksella, ja sinikeltaiseten seuraava laukoja Filip Forsberg vei Tre Kronorin jo johtoon. Kun Sveitsin viides laukoja, Minnesota Wildin NHL-hyökkääjä Nino Niederreiter epäonnistui omassa yrityksessään, Ruotsi pääsi juhlimaan toista peräkkäistä ja yhteensä jo 11:ttä MM-kultaansa.
Ottelussa 35 kertaa torjunut Sveitsin maalivahti Leonardo Genoni oli tappion jälkeen luonnollisesti allapäin.
– Tietysti tällä hetkellä tunne on valtavan pettynyt. Mutta en malta odottaa hetkeä, kun rupean olemaan tästä ylpeä, Genoni virkkoi.
Genoni myönsi, että kun suuri täyttymys oli lähellä, pelaajien ajatus pääsi – kenties kohtalokkaasti – karkailemaan liian kauas tulevaisuuteen.
– Joukkue teki uskomattoman teon, mutta näimme jo näkyjä, että sveitsiläiset juhlivat, joten tämä tuntuu raskaalta, Genoni myönsi.
– Tämä oli todella hyvä joukkue, kuten myös viisi vuotta sitten varmasti oli (Sveitsi hävisi tuolloinkin MM-finaalin Ruotsille). Tämä oli todellakin joukkue, joka pystyi pelaamaan yhtenäisenä tällä korkealla tasolla, Genoni kehui hopeamitaliryhmää.
30-vuotias Genoni on pelannut koko ikänsä Sveitsissä. Kaksi viime kautta mies on edustanut Kari Jalosen ja Ville Peltosen valmentamaa Euroopan suurseuraa SC Berniä, jossa Genoni voitti kaudella 2016–17 mestaruuden.
Genoni on Sveitsin viime vuosien paras maalivahti, ja MM-kisamenestys sai jotkut puhumaan jopa NHL-urasta myöhäisellä iällä.
Genonia itseään puheet NHL:stä lähinnä hämmensivät.
– Minäkö NHL:ään? Miksi? Okei, kiitos kohteliaisuudesta, Genoni kuittasi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura