Leijonien riveissä loistavasti MM-kisat aloittanutta puolustaa Juuso Riikolaa ei välttämättä nähdä ensi kaudella enää Liigassa.

24-vuotias SaiPa-kasvatti siirtyy tämän kauden päätteeksi KalPasta Rauman Lukkoon.

Iltalehti uutisoi keskiviikkona, että Riikola on saamassa ensi kaudeksi NHL-sopimuksen, joten Lukolla on jäämässä pahasti luu käteen uuden huippuhankinnan kanssa.

– Kiinnostuneita joukkueita on paljon. Se on täysin mahdollista, että hän pelaa ensi kaudella Pohjois-Amerikassa, Riikolan pelaaja-agentti Ari Toivonen sanoi Iltalehdelle.

Riikolaa ei ole koskaan varattu NHL:ään, mutta nuorukaisen NHL-haave on silti olemassa.

– Totta kai, kaikkihan haluaa sinne NHL:ään ja siitä unelmoi. Tällä hetkellä olen Lukon mies, mutta koskaan ei tiedä, mitä sieltä kuuluu, Riikola kertoo.