NHL-sensaatio Mikko Rantanen Leijonien nuorennusleikkauksesta: ”Soihtu vaihtaa kantajaa”
Kuva: Ilari Isotalo
Leijonat lähtee Tanskan MM-kisoihin poikkeuksellisen nuorella joukkueella. Kun kaksikymmentä kisapassia on leimattu, tasan puolet leiman passiinsa saaneista Suomen pelaajista on syntynyt vuonna 1994 tai myöhemmin.
Yli 30-vuotiaita pelaajia Leijona-ryhmässä on vain kolme, eli kisojen aikana 36 vuotta täyttävä Janne Pesonen sekä 32-vuotiaat Marko Anttila ja Veli-Matti Savinainen. Näiden lisäksi 1980-luvulla on syntynyt vain maalivahti Harri Säteri, 28.
Joukkueen nuorin kenttäpelaaja on kesällä 21 vuotta täyttävä Sebastian Aho. Kuvaavaa on, että Carolina Hurricanesin NHL-hyökkääjä on kiistatta myös Suomen joukkueen johtavia pelaajia.
Viime kaudella tehokkain suomalaispelaaja NHL:ssä oli hyökkääjä Mikko Rantanen, 21. Rantaselta odotetaan paljon myös Tanskassa. Reilut kaksi vuotta sitten Rantanen toimi Nuorten Leijonien kapteenina, kun Suomi voitti MM-kotikisoissa kultaa.
Kyseisestä maailmanmestarijoukkueesta tämän kevään Leijona-miehistöön kuuluvat myös kyseisten kisojen pistepörssin kakkonen Aho sekä Suomen ratkaisumaalin finaalin jatkoajalla tehnyt Kasperi Kapanen.
Rantanen intoutui pohtimaan Leijonien sukupolvenvaihdosta SuomiKiekko-sivuston haastattelussa keskiviikkona Helsingissä.
– Tämä kertoo, että soihtu vaihtaa vähän kantajaa. Nuoremmat alkavat nousta enemmän esiin. Meillä on paljon nuoria hyviä pelaajia kotoisessa Liigassa ja myös KHL:ssä ja NHL:sssä. Se on hieno nähdä, Rantanen pohti.
Rantaselle Leijona-paita on kunnia-asia.
– Se tuo hyviä muistoja, kun laitetaan Leijona-paita taas päälle samojen jätkien kanssa, joiden kanssa silloin nostettiin kannua Hartwall-areenan kattoa kohti. Onhan se aika huikea ja varmaan paras muisto omalta uraltani, Rantanen hehkutti nuorten MM-kultaa.
”Tästä tulee tosi hyvä juttu”
Nuorten maailmanmestaruutta seuranneena keväänä Rantanen pelasi ensimmäiset miesten MM-kisansa melko pienessä roolissa. Viime keväänä Rantanen oli jo Leijonien avainpelaajia ja teki MM-kisojen kymmenessä ottelussa tehot 4+6=10. Nyt edessä ovat siis jo kolmannet aikuisten MM-kisat. – Vaikka meillä on nyt nuori maajoukkue, tavallaan meillä on aika paljon kokeneita pelaajia. Monilla täällä olevista on paljon NHL- ja maajoukkuepelejä. Siinä mielessä minulla on korkeat odotukset. Mieli on positiivinen, ja uskon, että tästä tulee tosi hyvä juttu, Rantanen sanoi. Avausvastustaja Etelä-Koreasta hän(kään) ei osannut sanoa juuri mitään. – En valitettavasti tiedä yhtään pelaajaa Etelä-Korean joukkueesta, mutta Suomi taisi olympialaisissa pelata heitä vastaan. Eli vähän tiedetään, mitä sieltä tulee. Töitä tekevä joukkue se on ainakin. Meidän pitää pelata hyvä peli, että voitamme. Meillä on ensimmäinen peli uudella joukkueella, ja odotukset voivat olla vähän liiankin korkealla. Silti uskon, että saadaan siitä hyvä startti, Rantanen arveli. Leijonien pelityylissä hän arveli olevan itselleen vähän ”hakemista”. – Onhan siinä varmasti vähän totuttelemista, kun NHL:ssä sitä trappia ei hirveästi nähdä, vaan siellä mennään päästä päähän. On ison kaukalon pelissä muutenkin totuttelemista. Mutta kyllä se peli varmasti nopeasti löytyy, Rantanen uskoi.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!