MM-kisoista pois jäänyt Tuukka Rask kaudestaan: ”Tuntui parhaalta pitkään aikaan”
Tuukka Rask ja Boston Bruins lähtivät kesälomille NHL:n pudotuspelien toisella kierroksella. Suurin mestarisuosikki Tampa Bay Lightning ei ollut päihitettävissä.
Bostonin maalivahti Tuukka Rask oli Bruinsin kauteen kuitenkin tyytyväinen.
– Ehkä olisimme tarvinneet vähän parempaa tuuria. Mielestäni me pelasimme loistavan kauden. Ihmiset eivät varmaankaan odottaneet meidän olevan näin hyviä. Homma toimi alusta asti hyvin. Loppu ei vain sujunut, Rask kertaili Bostonin verkkosivuilla.
Raskin mukaan jo pudotuspelipaikka oli hyvä saavutus.
– Pudotuspeleihin pääseminen on vaikeaa. Varsinkin kun ajattelee sitä, mihin meidän divisioonamme on kehittynyt Toronton ja Tampan kanssa. Taistelimme hyvin Torontoa vastaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja voitimme. Tampaa vastaan loppui sitten virta ja vaihtoehdot, Rask jatkoi.
Runkosarjassa Rask pelasi vain 54 ottelua. Boston antoi enemmän peliaikaa Anton Hudobinille. Se ei ollut epäluottamuslause.
– Minulla oli hyvä olo koko kauden ajan. Meillä oli se ylellisyys, että pystyin jakamaan peliaikaa Anton Hudobinin kanssa. Hänellä oli loistava kausi. Itselläni tuntui parhaalta pitkään, pitkään aikaan, Rask sanoi.
Raskia toivottiin Leijoniin MM-kisoihin. Tanskan reissun Rask jätti kuitenkin väliin. Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki ilmoitti, ettei voi kertoa syytä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!