Leijonat raateli korealaisjoukkueen irvokkaassa ottelussa
Jääkiekon MM-kisoissa lauantaina Herningissä nähtiin karu näyte hyvien ja huonompien A-sarjajoukkueiden tasoeroista. Leijonat murskasi Etelä-Korean kisa-avauksessaan peräti 8-1.
Suomi teki peräti kolme alivoimamaalia. Niistä kaksi syntyi ensimmäisessä erässä, kun Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen osuivat toistensa syötöistä.
Toisessa erässä Aho osui ensin Mikko Rantasen hienosta poikittaissyötöstä ja tarjoili hieman myöhemmin namupaikan Veli-Matti Savinaiselle, joka ei erehtynyt. Michael Swift pääsi kaventamaan läpiajosta 1-4:een, mutta toiselle erätauolle mentiin 5-1 -lukemissa Markus Nutivaaran tehtyä ensimmäisen MM-kisamaalinsa. Nutivaara maalasi Janne Pesosen syötöstä alivoimalla.
Kolmannessa erässä Leijonat latoi vielä kolme maalia. Saku Mäenalanen ja Kasperi Kapanen tekivät ensimmäiset miesten MM-kisamaalinsa. Lopuksi maalin makuun pääsi 2011 maailmanmestari Pesonen.
Aho valittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi. Hänen tehonsa olivat 2+2. Teuvo Teräväinen saalisti tehot 1+3.
Suomen maalivahti Harri Säteri torjui vain kahdeksan kertaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n