Kaleva: Kärpillä oli jo iso kala haavissa, mutta NHL vei – Saksan olympiasankari saattaa pelata Liigassa
Kaleva uutisoi perjantaina, että Kärpät oli lähellä erittäin kovaa vahvistusta ensi kaudeksi. Lehden tietojen mukaan Saksan olympiajoukkueen yksi isommista sankareista Dominik Kahun oli tehnyt jo sopimuksen Ouluun.
Vasta 22-vuotias Kahun teki Saksan pääsarjassa päättyneellä kaudella 41 tehopistettä 42 pelissä.
Suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi olympialaisissa, kun Saksa eteni sensaatiomaisesti finaaliin asti. Kahun oli turnauksessa vahvasti esillä ja merkkautti yhteistehot 2+3 seitsemässä ottelussa.
Lisäksi hän juhli EHC Münchenin kanssa Saksan mestaruutta. Pudotuspeleissä nuorukainen takoi upeasti 17 ottelussa tehot 4+10.
Kalevan tietojen mukaan hallitseva Suomen mestari Kärpät sai houkuteltua Kahunin jo Ouluun, mutta väliin tuli NHL-seura Chicago Blackhawks, jonka kanssa Kahun teki sopimuksen vain viikkoja ennen MM-kisoja.
Lehden tietojen mukaan on kuitenkin mahdollista, että Kahun pelaa Kärpissä ensi kaudella, jos asiat eivät mene putkeen Chicagossa.
Linkki Kalevan alkuperäiseen uutiseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia