HIFK:n kokenut sentterivahvistus yksi Liigan mielenkiintoisimmista nimistä – vihdoinkin taas Suomessa
Helsingin IFK yllätti keskiviikkona julkaisemalla tuoreiden vahvistusten joukossa keskushyökkääjä Tommi Santalan ensi kauden kattavan sopimuksen.
38-vuotias kokenut hyökkääjä tunnetaan Suomessa paremmin kymmenen vuoden takaa, sillä kevään 2008 jälkeen Santala on pelannut ulkomailla. Sveitsiläisseura Klotenissa mies on pelannut peräti kymmenen kauden aikana.
Sveitsin pääsarjassa isokokoinen sentteri on tehnyt 427 ottelussa peräti 389 tehopistettä, mutta missä kunnossa hän saapuu takaisin Liigaan, jossa pelaaminen on fyysisempää?
Harva suomalainen on seurannut Santalan otteita viime vuosina, mutta tähän tuli vuosi sitten poikkeus.
KHL:n finaaleihin asti edennyt Metallurg Magnitogorsk hankki suomalaisen keväällä riveihinsä. Santala pelasi Oskar Osalan parina ja selvisi omasta urakastaan kunnialla Euroopan kovimmassa kiekkosarjassa.
Kahdella edellisellä kaudella Santala on tehnyt Klotenissa yhteensä 78 ottelussa tehot 24+44=68.
Liigassa Santala muistetaan tehokkaista vuosistaan HPK:ssa sekä kasvattajaseurassaan Jokereissa, jossa hän teki edellisellä visiitillään 2007-08 huimat 58 tehopistettä 56 pelissä.
Saapuminen HIFK:hon on siinä mielessä nostalgista, että Santalalla oli sopimus seuran kanssa kaudesta 2004-05, mutta tuolloin NHL-sopimus Atlanta Thrashersin kanssa lykkäsi punaisen paidan pukemista aina kevääseen 2018 asti.
Urallaan neljät MM-kisatkin pelannut Santala tulee olemaan ensi kaudella yksi mielenkiintoisimmista paluumuuttajista Suomen kaukaloihin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!