Ensi kevään MM-kisojen lohkojaot julki: Leijonat kohtaa jääkiekon lilliputin, joka on voittanut kaikki kohtaamiset!
Tanskan MM-kisat saivat päätöksensä sunnuntaina ja katse on kiinnitetty jo ensi vuoden MM-kisoihin.
Ensi keväällä Slovakiassa järjestettävien MM-kisojen alustavat lohkojaot määräytyvät tuoreiden kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n rankingin mukaan.
Suomi sijoitettiin rankingin perusteella B-lohkoon, joka pelataan Kosicen kaupungissa. Leijonien kanssa samassa lohkossa pelaavat Tanskan MM-kisojen tapaan Pohjois-Amerikan jääkiekon suurmaat Kanadan ja USA.
Suomen B-lohkosta löytyy myös melkoinen harvinaisuus, kun Iso-Britannia tekee paluun A-sarjaan peräti 25 vuoden tauon jälkeen.
Iso-Britannia on ainut maa, jota Suomi ei ole koskaan onnistunut voittamaan virallisessa maaottelussa. Suomi on pelannut Iso-Britanniaa vastaan kahdesti häviten ensimmäisen kohtaamisen lukemin 3-6 (1951) ja jälkimmäisen 5-7 (1962).
Lohkojaot eivät ole vielä lopulliset ja niihin voi tulla vielä muutoksia, koska IIHF ei ole vielä varmistanut lohkoja. Lohkoja voidaan muokata vielä muun muassa taloudellisista syistä. Esimerkiksi Tshekki voidaan sijoittaa Bratislavaan, joka sijaitsee lähellä molempien maiden rajoja.
Lohko A, Bratislava
Venäjä
Ruotsi
Tšekki
Sveitsi
Slovakia
Latvia
Italia
Itävalta
Lohko B, Kosice
Kanada
Suomi
Yhdysvallat
Saksa
Norja
Tanska
Ranska
Iso-Britannia
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura