Vain ihme nostaa Tapparan mestariksi – vastaava harvinaista jopa NHL:ssä
Kuva: Juha Tamminen
Tapparan tilanne on hankala. Sen pitää voittaa Kärpät neljästi putkeen, jotta Kanada-malja pysyy Tampereella. Huteja ja välipelejä ei saa tulla.
Liigan historiassa ollaan nähty 0-3-tappioasemasta sarjan voittoon nouseminen kerran. Kyseisen ihmeen teki Lauri Marjamäen luotsaama Espoon Blues keväällä 2012. Tuolloin espoolaiset hävisivät runkosarjan voittajalle KalPalle kolme ensimmäistä puolivälieräkohtaamista, mutta onnistuivat kampeamaan sarjan tasoihin ja lopulta edukseen.
Bluesia edustivat tuolloin kolme tämän kevään finaaleissa esiintynyttä pelaajaa: nykyisin Kärppien riveissä pelaava Jari Sailio sekä Tappara-paitaa kantavat Kristian Kuusela ja Matti Järvinen.
NHL:ssä vastaavaa on nähty vain neljä kertaa. Finaaleissakin vain kerran, kun vuonna 1942 Toronto Maple Leafs teki mahdottomasta mahdollisen ja nousi Detroit Red Wingsiä vastaan 0-3-tilanteesta tasoihin ja aina Stanley Cupin voittajaksi. Laajennusaikakausi alkoi vuonna 1967, jonka jälkeen kukaan ei ole temppua onnistunut finaaleissa toistamaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n